Treenaaminen ensi vuotta varten sujuu kohtuudella ja taso tuntuu pikkuhiljaa nousevan. Motivaatiokin tuntuu olevan aikalailla kohdallaan ja voishan sitä treenata enemmänkin, mutta ehkä sitä on fiksu tällä kertaa... Tavoitteena kuitenkin paukutella greidejä sarjassa yli 40-vuotiaat, yli 85-kiloiset kuvataideopettajat :)

Koska kuitenkin tärkeintä...vielä tärkeämpää kuin greidit... on näyttää hyvältä, laitankin tähän muutaman mallin äärimmäisen katu-uskottavista paitamalleista, joita valmistaa oma KIPU climbing gear -niminen salamyhkäinen firma. Joku kaveri uteliaana kyselikin, mitäs hardwarea ja muuta toi firma oikein tekee, kun ei oo tullut vastaan... sanoin, että toistaseksi neljä kappaletta T-paitoja :) ... kaveri siihen: ...ei ollenkaan paha.

Koska viime aikoina Suomessakin vallalla ollut mystinen ilmojen kylmeneminen on pitänyt vanhuksen sisätiloissa säälittävine kylmäherkkine nakkeineen, on ollut aikaa ajatella... kiipeilyä. Pulttasin Linnavuori II:lle pari reittiä lisää ja nyt laatallakin on jo 5 reittiä variaatioineen. Släbiä kaikki tyynni hyvällä kivellä ja enemmän tai vähemmän otteita sisältäen.
1. Pertti Plytkyri, 6b+
2. Uusi projekti, vaikeampi kuin 1.
3. ?, tradi, 6
4. Uusi projekti, 7 jotain. Suora versio ilman 3 ja 5 halkeamia jotain 7c/8b... :)
5. Halki, poikki ja pinoon, tradi 6-

Mittatikkuna Mr. Kotanen, pituutta karvan alle 2 m :) Tässä syksyllä pitäs pultata vielä muutama reitti, joten sen jälkeen tällä kalliolla olis semmonen 15 reittiä välillä 6b+ ja 7c. Potentiaalia jopa saman verran lisää. Tradeja alle puolet.

No... kun tää nyt taitaa olla ulkokauden loppua, pakko jotenkin nostaa motivaatio-kisun häntää. Lähinnä se ajankuluksi väsätty kallistettava seinä saanee käyttöä yläkerran lisäksi. Laitellaan tähän muutama kuva noista omista treenifasiliteeteista ihan kuriositeetiksi. Ei ne nyt ihan Annusen Jarmon keiville pärjää, mutta se onkin tsadissa se. Siel on kaikki aina niin suurta :)
Yllä yläkerran luolan toista reunaa...

Ja tuossa yllä se negaseinä. Kaltevuus -50 astetta ja alussa oli lähinnä itku silmässä, kun ei missään pysyny kiinni. Vaikkei tää omapaino (tänään 87kg) ihan tollasilla seinillä kauheen luontevasti ja kevyesti liikahtele, nykyään pystyy käyttämään yllättävänkin pikkusia otteita käsillä. Jaloilla mulla oli alussa pelkästään isoja otteita, kun ei muissa pysyny millään. Nykyään on käytössä myös 1-2cm mikroja. Kehitystä siis lienee tapahtunut jopa tällä ikää :)

Tämä mysteeri on entisessä messukeskuksessa sijaitseva 12m korkea köysiseinä, jossa tulee treenailtua myös jonkin verran. Reittejä tuossa on vaihtelevasti ~30 kpl.

Ja tässä vielä lopullinen autotalliluola, minkä seinä siis kallistuu -25 asteeseen asti kattosaranoiden avulla. Otteitakin siihen voi lätkiä lisää, mutta toistaseksi noin. Kuvassa näkyy myös kolmion muotoisia kummajaisia, jotka ovat äääärimmäisen nihkeitä pinchislouppeja, joista en toistaseksi ole pystynyt muuveja tekemään kuin nippanappa -10 asteen negalla. Ne on puolikkaista 4x4-palikoista tehtyjä ja päällä on skedegrippiteippiä. Buenot, mutta pirun herkät. Niin ja kun se Jukkakin tätä kattelee, tuolla jalitsuosastolla on noiden 2-3 cm leveiden mikrojen lisäksi 3 mm leveitä nanoja ja sitten hauskaa hauskaa, 2 cm läpimitaltaan olevia porattuja reikiä, joihin saa nippanappa kengän kärkeä... Aika herkkää :)

Tässä eka campus-lauta, jossa runsaasti slouppaavat 3cm syvät rimat. En varmaan kahteen ekaan vuoteen tuota edes pystynyt käyttämään, mutta nyt no sujuu. En kyllä campustele juurikaan, vaan se homma hoituu lähinnä mausteena, tai seinällä campus-kiipeilynä.

Tässä muut lelut, eli kallisteltava sormilauta, johon voi vaihdella otteita, musta peruslauta, jossa oikein hyvä iso ja pieni slouppi sekä listat ½-2cm. Sitäkin kallistin -5 astetta, että tulee parhaiten stressi sormille. Vieressä toinen campus-lauta, missä rimojen syvyys on vain 2cm ja kallistusta aikalailla, joten rimat slouppaavat reilusti. Oikealla sitten yksinkertaisuudessaan mainio lauta, jonka kruunaa kunnon pöllislouppi :)

Lisäksi leuanvetotanko, lisäpainoja 80kg, rolabola ja toinen tasapainolauta ja bachar ladder. Aikomuksena ois väsätä vielä semmonen metrin korkea släbitorni pelkillä jaloilla leikittäväksi. Lähinnä kitkateippiä ja onnettomia mikroja.

Ihana upea oma projekti Imatran lähellä alkaa ratketa. Kaikki muuvit on nyt tehty hyvin ja viimeksi pääsin yläköydellä lämppänä alhaalta kruksiin asti, missä ote (taas!!!) hajosi ihan pikkuisen. Löysin linjan pari kolme vuotta sitten ja se kiinnitti huomioni jo kaukaa. Upea hänkkäävä kantti näytti alkuun mahdottomalta kiivetä, mutta kun sitä aikansa katseli tarpeeksi tiukalla katseella, alkoi sinne muodostua jo otteitakin.

Putsaamiseen meni kauan aikaa ja reitin luonteen takia se oli melkoisen vaivalloista. Pulttaamisenkin tein yksin hyvin mystisellä grigri-puu-toinen puu-vinssi -virityksellä. Reitin kruksi on yläosassa ja sieltä perhana meni semihyvä pikkukahva rikki viime vuonna. Koska otteen rikkoutuminen vaikutti niin älyttömästi reitin vaikeuteen, eikä se ratkaiseva yksi muuvi auennut monista yrityksistä huolimatta edes melkein, päätin liimata ainakin osan irronneesta otteesta takaisin. Nöyryyttävää, mutta ei tota nyt millään chippaamiseksi voi sanoa. Siitä tuli jopa selvästi huonompi kuin alkuperäinen, mutta enempää en sitä liimaile. Pitäköön tunkkinsa! Kyllä sen muuvin nyt kuitenkin pystyy tekemään.

Reitille tulee nimeksi "Tarzan bundolo!", ja se kuvaakin tuota upeaa ilmestystä hyvin. Alussa helpolta näyttävä, mutta silti kumman konstikas neljän metrin vertti ja vääntäytyminen pieneen kahvilaan. Toinen osa on upea, dynaaminen pätkä ja hieman pelottava vääntö kohtuulliseen ja ilmavaan lepoon. Loppuosan hienoja muuveja sisältävä tarkka ja voimaisa kanttitemppuilu kruunaakin koko reitin.

Greidi liikkunee siellä yläseiskan paikkeilla. Vaikea sanoa, kun tuota kuitenkin olen työstänyt enemmän kuin muita vaikeita edes saadakseni muuvit tehtyä. Sen kokemuksen perusteella, mitä muiden yli 7c reittien työstämisistä olen saanut, vaikuttaisi tähän sopivalta joku 7c/+. No eiköhän se selviä sitten, kun joku sen toistelee. Juujuu...ihan kiva 6b...+ HAH :)

Paljoa en muuten yli 7c:n reitteihin ole jostain syystä edes koskenut. On kai ollut sellanen fiilis, että menettää jotain, jos reissaa tuntitolkulla jonnekin vaan treenaamaan muuveja ja doggailemaan saamatta mitään tehtyä valmiiksi. Nyt kuitenkin on paljon hyvän tuntuisia projekteja tarjolla ja varsinainen projektointi tuntuu itseasiassa hyvin motivoivalta.

Kun tässä ensi vuotta ja miksei tätä toivottavasti kuivaa ja pitkää syksyä fiilistellessä tulee ajateltua noita pidempää työstöä vaativia reittejä alle parin tunnin ajomatkan päässä, olis listalla mm. seuraavia:
Tasohöylä 7b+ ? oma projekti
Matchbox 7b+, Louhos
King Creole 7b+, Simasinvuori
Tarzan bundolo! 7c/+ ? oma projekti
Tri Gaussin käyrä 7c, Mustavuori
Autio-Suihkonen 7c+, Mustavuori
Kultakuume 7c+/8a, Haukkavuori
Veri vetää itään 7c+/8a, Haukkavuori
Wild side 8a, Haukkavuori
Kultakanta 8a, Haukkavuori

..ehkä tuossa on jotain listan kaltaistakin jo, mutta oikeasti tässä nyt tuntuu siltä, että pitää alkaa projektoimaan tosissaan ja enemmän. En juuri ennen tätä vuotta ole sitä edes varsinaisesti tehnyt. Yleensä kaikki reitit ovat taittuneet 2-3 yrityksellä. Tuohon listaan pitääkin sitten yrittää sisällyttää 7a:n onsight Suomessa, vaikka tuntuu, että onsaittailu sopii paremmin ulkomaanreissujen luonteeeseen... jaajaa... unelmia sitä pitää olla vanhuksillakin ;) Lukeekohan näitä juttuja edes kukaan hehehee...

Aamuflunssaa ja ripaus lämpöä... Mutta matka vei klo 13 Haukkavuorella Ramin kanssa, kun reppanalle oli tehty ohareita (ei oikeasti) Mustavuorelle ja se ehdotti Simpeleen reissua tarkoituksena laitella ankkuri uuteen projektiin. Mun piti ottaa iisisti, kun sormessa oli reikää vielä, eikä pikkusia krimppejä esimerkiksi voisi tiukasti otella, jos hellemminkään.

No, kävi sitten kuitenkin niin, että Ramin jälkeen kokeilin Aution Tatun uutta "Veri vetää itään" (8a) -reittiä. Tuloksena tosi hienolta reitiltä oli parilla yläköysittelyllä kaikki muuvit tehdyiksi. Joissain kohdissa pitää vielä funtsia paras sekvenssi mm. jaloille, mutta aikalailla paras tapa tuli nyt löydettyä. Ikävin oli oikeastaan kruksin saideri, mikä oli erittäin terävä mun tavalla otettuna ja ei sormi tykänny ollenkaan.

Ensi vuonna viimeistään pitää pureutua hommaan alaköydellä. Rami ei jostain syystä liidailua edes yrittänyt, mikä osoittautui virheeksi. Sen verran rennosti reitti taittui kolmannella yläköysittelyllä. Lisäksi siis Tatun reitin vasemmalle puolelle ankkuri projektia varten.

Eilen ensimmäistä kertaa Mustavuoren kalliolla. Hieno paikka todella ja viimeinkin pääsi paikanpäälle. Suomen hurjin hänkki ja projekteja vieri vieressä. Kiivettyjä linjojakin jo useita. Itellä oli ajatuksena alotella joku projekti ja tavoitteena saada kaikki muuvit tehtyä. Koko viikko alla kiipeilyä, joten sormien nahkat tuntuivat olevan se suurin este. Tai pää.

Tommi ja Jouni lämppäilivät Wot Gorilla?:lla (6c). Tommi meni ekalla ja Jounikin sai sen tehtyä kolmennalla. Good effort. Tommilta jäi viereinen 7a/+ hilkkua vaille, joten eiköhän tuo jättikokoinen uljas kikkarapää saavu paikalle vielä uudelleen. Omaksi projektiksi valitsin Antin ensinouseman Tri Gaussin käyrän (7c) ja päätin lämmitellä sillä. Fiksu mies.


No ensimmäinen ylänaruttelu meni roikkuessa ja katellessa muuveja, joista jäi tekemättä 3-4. Toinen yritys olikin sitten jo paljon parempi ja sain ratkottua myös oman kruksini eli päällekkäisistä listoista pikku-underiin. Myös muut muuvit aukesivat yllättävän mukavasti, mutta ei vielä ollut mitään jakoja edes ajatella liidiä. No annetaan herkun hieman kypsyä ja katotaan mitä seuraava vierailu tuo tullessaan. (Kuvassa näkyvä yläköysi Autio-Suihkosella).

Rami ja Antti saivat kiivettyä Autio-Suihkosen (7c+/8a) ja siitä pojille komiat alpot. Paavo perhana meni rikkomaan olkapäänsä ko. reitin kruksissa, joten pikaista paranemista sinne suuntaan.

Hetken aikaa...lue 2kk, on mun kiipeilyä rajoittanut mystinen kämmenvamma kummassakin kädessä, mikä estää lähes täysin ranteen koukistamista vaativat otteet, joissa paine tulee pikkusormelle ja nimettömälle. Vaiva ilmeni pari viikkoa Kalymnoksen reissun jälkeen ja lienee rasitusperänen, koska siellä tuli oikeestaan ekaa kertaa kiivettyä isompia negoja, joissa otteet kuitenkin on melko muhkeita ja vaativat usein ranteen kääntelyä isoissa tufisssa jne. Reissulla ei mitään vaivaa, mutta Suomeen tullessa kummallisuus alkoi.

Kaikenlainen ranne suorana roikkuminen onnistuu sitten täysin ja ilman mitään kipuja. Karpaalitunnelivaiva se ei ole eikä sormien jänteissäkään vikaa ole. Pikkuhiljaa se on parantunut ja osittain johtuen levon puutteesta liiankin pikkuhiljaa. Ei sitä millään malta olla kiipeemättä. Nyt vasta pari viikkoa oon jättänyt kaiken kipua tuottavan otteilun pois ja antanut mokomille vaivoille lujaa nyrkkiä. Onneksi monet projektit vaatii lujaa krimppailua (AAH!) eikä niitä perhanan typeriä kitkapylpyröitä!
Koska alkusyksy on ollut sateinen ja ulkokiipeily on ollut rajoitettua ja tarkkaan ajoitettua sateiden väistelyä, on ollut aikaa sekoilla oman pään sisällä ja päättää rakentaa ajankuluksi toinen cave kotiin. Luonnollista hukka(?)tilan täyttöä omasta mielestä ainakin...
Autotallin yhteen huoneeseen päätin väsätä ison systeemiseinän, jossa nyt tietenkin on ihan muitakin reittejä. Seinää voi kallistaa -25 asteen negaksi asti, mikä piisaa hyvin, koska yläkerrassa on se -50 asteinen pätkä, bulge ja katto. Hyvää tossa projektissa oli mm. se , että sain järjestettyä ton huoneen edes kohtuullisen siistiksi kaikesta sivuun heitetystä sälästä.
Tallikeiviin kuuluu myös kasa sormilautoja. Yksi erinomainen on itse väsätty puinen värkki, jonka hieno erikoisuus on pöllinpuolikkaasta tehty iso slouppi. Lisää otteita tohon voi laitella tietenkin, mutta tää on sellanen peruslauta, jossa kaikki otteet on eri tasosia slouppeja.
Tämä lauta on eka keikkuva malli, mikä tuli rakennettua eräs sateinen sunnuntai käyttäen olemassaolevia materiaaleja. Hieman hassu, mutta oikein toimiva. Kallistuskulmia pystysuorasta -20 asteeseen, missä ei kyllä enää pysy millään. Toi kuvan -8 astetta on oikein hyvä noille otteille. Sis. mm. 1,5 cm puukrimppejä ja Tripointin slouppilistoja sekä kulmissa mikroilla tehdyt pinchit = hyvät! Alaosan isot puusloupit on pirun hyvät...siis huonot.
Tässä on hieman korkeempi lauta, jossa voi campus-hommiakin tehdä. Kallistusta ei voi säätää, mutta se on asennettu -20 asteen vakiokulmaan, jossa saa parhaat paineet sormenpäille tossa HRT:n laudassa. Muuten se ois liian helppo ja paine tulis vääriin paikkoihin, eikä kehitys sormijerkkuihin ois niin hyvä. Alaosassa pari 1,5cm:n Tripoint-listaa ja ylhäällä irroteltavia isoja pinchejä.
Jussi oman probleemansa kimpussa. Monsteriauto-reitti nimeltään ja greidi siellä tiukan ja hallitsemattoman välillä. Talliin tulee lisäksi vielä campus-laudat 3,5cm ja 2cm listoilla sekä yksi sormilauta, mikä näytti hyvältä kuvissa ja ei ollut kallis. Juu ja ihan itekseen vaan aattelin noita käytellä :)

Oli niin herkkä kilpailu Goodchillojen blogissa, että piti ihan itsekin osallistua. Oma babe index (isovarpaiden välinen etäisyys miinus oma pituus) on 223 - 193 = 30 cm ja ns. vertikaalikriittinen etäisyys äitimaahan 14 cm näitä tärkeitä tietoja hamuaville. Mittarina Laurent Triayn uusin hieno pökäle The Fanatic Search. Pitänee alkaa ihan tosissaan keksiä jotain tekemistä joutoajoille... Jospa lähtis kiipeilemään, kun meinaa ihan väkisin tuo aurinko kuivatella tantereita. Voi voi sentään! Luvassa ikuisuusprojektointia about tuhannen muuvin ympäryspoikkarissa (8b se on melko tarkkaan ;) isolla kivellä.

Meinaa olla melkosen sateista tää loppukesä/ alkusyksy. Ei auta ei. Alan siis väsäämään parempaa sisäilytilaa mokomien kelien väistämiseksi. Onneksi kuitenkin aina jotkut kivet kuivaa nopeesti ja voi edes käydä hieman treenailemassa. Kuvassa Luckymies (7a).

Kesäreissu Pohojammaalle oli lähinnä remontintäyteinen ja sukuloiva, mutta välissä ehti heikko ruumis irtautua myös maasta hetkittäisille semi-levitatiivisille pyrinnöille pitkin isänmaamme kamaraa koristavia eri kokoisia kivenmurjakkeita. Kiipeilyksi tuota näennäisyritteliästä liikehdintää ei juuri voi/kannata kutsua, vaikka eteneminen vertikaali- tahi poikkikulkusuuntaan toimi hetkittäin suvereenin utuisasti. Alla muutama kuva Anssilta, tack.





Kaiken kaikkiaan onnistuin auttamaan monia henkilöitä a) löytämään itsensä, b) nousemaan itsensä yläpuolelle, c) kadottamaan sielunsa, d) olemaan onnellinen asuinpaikkansa etäisyydestä omaan vakio-olioitumiseeni nähden. Lisäksi oli hauskaa nähdä erikokoisia kivoja ihmisiä taas/ensi kertaa/uudelleen.

Hieman lisää kuvia Kalymnokselta. Vein Ramin ennen reissua Galerie Anhavalle Kiasman taakse, missä on koko kesän Arno Rafael Minkkisen näyttely. Jos jollain on mokoman herran mentävä aukko kulttuurisivistyksessään, suosittelen vierailua lämpimästi. Herra on eräs tunnetuimpia suomalaisia kuvataiteilijoita maailmalla ja käsittelee töissään hyvinkin kiinnostavasti kehon ja luonnon suhdetta. Http://www.arnorafaelminkkinen.org/ ...Tässä muutama otos Arno Rafaelin innoittamana.

No niin, Kreikasta on palauduttu tai ainakin tultu takaisin. Hyvä reissu ja kiitokset dj Ramille vielä hauskasta seurasta ja kaikenlaisesta epämääräisestä tsugutsugu-säksätyksestä, mitä sieltä soittimesta tuli. Kelit oli melkosen kuumat, varsinkin toisella viikolla yltäen iloisesti jopa 38 asteeseen. Jokainen voi sielussaan kuvitella, millasta se hänkkikiipeily kalkkikivellä on tollasessa kelissä ja varsinkin, kun ei ees tuullut kovin monena päivänä. Pitänee seuraavaa matkaa varten rakentaa saunan lauteiden alle treeniseinä...

Oon kuitenkin tyytyväinen reissun saldoon ja varmaan parhaana yksittäisenä suorituksena pidän eeeerittäin lähellä ollutta onsightia Grande Grottalla reitille DNA 7a+. Kyllähän perhana poika hikos :) Reitti hänkkää erittäin runsaasti ja jo senkin takia olin mieluisasti yllättynyt touhun sujuvuudesta. Tässä kuitenkin Kastor 7a.

Hieman muutakin tuli tehtyä kuin kiivettyä ja osasyynä olikin juuri tuo melkosen hyvin ruotsalaista saunaa simuloiva sää. Ei puuttunut kuin pyyhe lanteilla makoilevat ylipainoiset Börjet. No olihan meillä seuraa alkureissusta omasta maasta, terkkuja vaan k-apinoille :)Kävimme mm. Skalian luolassa, minne piti laskeutua pikku portaita 5 + 5 metriä ja itellä hieman pukkas kevyttä klaustrofobiaa päälle. Isoin luola oli aika makee ja korkeutta sillä oli semmosen 15 metriä.

Monet on sanoneet Kalymnosta greidimetsästäjän paratiisiksi. Sitä se ehkä joskus oli, vaan ei kyllä ole enää. Juttelin hyvinkin monenmaalaisten ns. kovempienkin kiipeilijöiden kanssa ja aikalailla oltiin samaa mieltä, että sieltä 6c/7a-tasosta ylöspäin Kalymnos on hyvin ajan tasalla, ellei jopa tiukka joidenkin reittien osalta. Tätä komppasi myös matkakumppani. Hyvä noin, onhan siellä jo sen verran kiivetty. Kunhan sais se oman onsight-tason sinne 7b-nurkille, olis tolla saarella aivan tajuton määrä toinen toistaan upeempia reittejä kiivettäväksi. Selkeesti kyllä se vanha virsi käy toteen... pitää treenata hulluna sen takia, että voi nimenomaan kiivetä entistä hienompia reittejä. Tää on Kalymnoksella enemmän kuin totta.

Kaiken kaikkiaan oli kuitenkin erinomainen reissu ja aivan ehdottomasti pitäis saada aikaan mennä tuonne hyvällä kiipeilykelillä. Tarkottas siis joulua esimerkiksi. Kivaahan se on kesälläkin kaahia, mutta kun tykkäis kiivetä ikäänkuin omalla tasollaan kovaa ja ei niin keskittyä siihen, kulkeeko henki ja jaksaako edes olla liian kuumuuden takia.

Komiat poijaat! Meitä luultihin alituusehen alle 30-vuatiahiksi, mikä onkin ratki läpi maan tosi!

Ah huisaa! Kesäloman eka päivä. Enää 10 viikkoa jäljellä... Kuvassa suomalainen huippukiipeilijä. Tunnistajalle kalja. Mulle ainakin.

Hyypiänvuorella kiipeilemässä Juha H:n ja Jukka H:n kanssa. Pertti Plytkyri 6c meni ylös-alas hyvällä tasapainolla ja rennosti. Juhakin sai sen liidattua tokalla. Kaiken huipuksi kanttiprojektin helpompi lopetus taipui toisella yrityksellä johtuen pelkästään kruksimuuvin pelottavuudesta ja siitä, että köysi menee hieman ikävästi kantin ympäri ja tulihan siihen rispaakin pikkuisen. Alkua nyt on jo tullut tehtyä muutaman kerran liittyen siihen projektiin... Pitää hieman chippailla sitä kulmaa siis, ettei tee köydelle pahaa. Greidi asettunee sinne 7a+ paikkeille. Ehkä englantilaisittain seminormal 7a+ or harderthanusual 7a :) Nimeksi mokomalle tulee varmaankin Paranoid. Juu, en soita. Kuvan takia pitänee se toistaa joskus. Tää toinen kuva ei liity millään tavalla mihinkään, paitsi, että kiipeilijä on sama kuin tämän kirjoittaja. Reitti tuossa on Kuningasvesi 7a, Haukkavuorella.
Keventelyä siis tällä hetkellä treenien suhteen. Huomenna ehkä meen kiipeemään vielä tai sitten käväsen tiistaina tai keskiviikkona Jyväskylässä pikkusen harrastamassa kiven halimista matkalla Seinäjoelle. Vien Jussin mummoloihin siksi aikaa, kun olen itse Kalymnoksella Haakanan Ramin kanssa. Parin viikon reissu, toivottavasti saa kiivettyä paljon paljon paljon! Toivotaan kylymää keliä Reikkahan :) Kalo Hristujenna ke eftigismenos Neos Odos! HAH! Eiköhän se kielihin taas palaudu mieleen, kun pääsee pälättään! Perjantai-iltana lento ka sitten lauantaina eka kiipeilypäivä.

Eilen kävin Kerimäellä Hinkkasen Mikan hoodeilla ja selätin iloisesti Vertigon, 7b. Hieno paikka ja reitit sisältää paljon saidereita ja undereita ja muuta mystistä sälää, mikä hämmästyttää, kummastuttaa pientä... no, siis minua. Pitäähän sinne uudelleen tietenkin mennä katsomaan, miten ne muut alkais taittumaan. Ei ihan kauheesti lupailleet eilen vielä, sen verran bouldermaisia ne kruksit oli ja oikeestaan suurimpana hankaluutena oli, ettei oikein vielä saanut päähänsä, miten ne muuvit vois tehdä :) Kyllä ne siitä alkaa menemään. Eilen oli ihan ihmeellinen visvakeli ja isot otteet tuntu kaikki melkein märiltä johtuen jostain pienestä pintakasvustosta, mikä pitäs taas harjat. Kuvassa Vertigon keskiosuus. Hieman verttiä ja hänkkäävää, sekä lopussa nautinnollinen runnarisläbi.

Iloista ja mahtavaa on ulkokiipeily. Oltiin Tommin, Jarin ja Jarnon kanssa Viljakansaaressa tunnustelemassa hyvää kitkaa. Tässä taittuu hienon hieno släbi Pikku-Ukko pojan työnimen mukaan nimettynä. Aika vaikea se oli, kun ei pystynyt toistamaan samantien. Greidi siellä seiskan nurkilla verrattuna nyt vaan muihin sen tason släbeihin, mitä on tullut könyttyä. Tyytyväinen olin lähinnä siihen, että kiipeily sujui hyvin kauniisti, eikä rähmien. Että mä tykkään tollasesta hipsuttelusta, kun ei koskaan oo ihan varma, millon lähtee...

Tommi tuossa elättää yhden viime kauden projektinsa, jolla ei nimeä taida olla. Ensinousu Hinkkasen Juhalta. Vaikeutta lienee 7a:n verran ja vaikka aika matala, on siinä hyvin kiivettävää. Itelle tulee kyllä kruksi jo tokassa muuvissa, mutta kyllähän sitä pitää tällasen newtonilaisen raskaan takapuolenkin käydä vielä uudelleen kokeilemassa. Ei ollenkaan mun tyyliä, mutta tekee ihan hyvää väännellä kaikenlaista muutakin.

Jahas... long time no see. Eipä juuri oo tänne tullut kirjoteltua. Ei oikeen tälläänen tunnu niin tärkeeltä, mutta laitellaan nyt taas jotain. Talvi meni ja mäkätti, nyt on ulkokausi kiipeilyssä avattu ja silmissä siintää Kalymnos Haakanan Ramin kanssa kesäkuun alussa! Tuolla omalla sisä-cavella on tullut väännettyä aikalailla, mutta onneksi meillä Imatralla on toinenkin cave ja köysiseinä lisäksi. Ihan hyvin harrastajamäärään nähden siis.

Tässäpäs kuva Ramista vuosi sitten Ateenan ympäristöstä. Taittumassa Titanida 7b ja onsight tietysti. Kalymnoksella on tarkoitus olla kaksi viikkoa, joten siinä ajassa luulis saavan kiivettyä kohtuullisen määrän kohtuullisia reittejä. Tavoitteita aina on, mutta ei niitä tarvi julkistaa. Vaikka yleensä kevät vois mennä tiukassa boulder-väännössä ja voiman hankkimisessa tähän onnettomaan ja ylipainoiseen varteen, on tässä aika kiivaasti pyritty myös kehittämään kestävyyspuolta, sillä sehän se tulee olemaan kuitenkin ratkaisevassa osassa siellä reissussa. Mä en halua lähteä minnekään huonokuntoisena vaan chillailemaan. Hyviä salaisuuksia on saanut treenaamiseen omista pähkäilyistä ja kas yllättäen ne tuntuu yhtenevän muuallakin. Ja juu ei, ei mitään Eric Hörst tai PRC-kamaa, vaan ihan oikeeta tietoo. Yleensäkin kiipeilyn valmennuskirjallisuus on aivan kamalan heikkoa ja lähinnä sympaattista räpellystä verrattuna melkein mihin muuhun lajiin tahansa.