Joulut ohi ja erinomasen hienoja hetkiä sukulaisten parissa. Kiitos niistä kaikille!
Tänään maanantaina ajellaan Nurmijärvelle sukulaisiin ja valmistautumaan reissulle. Huomenna sitten mahdollisesti pääsee ennen kentälle menoa treffaileen Lassen jengiä! Siellä on aika hilkulla... :-))
Treenejä ei lomalla juuri saanu aikaan. Mulla on aika ilkee revähdys/repeemä vasemman jalan peroneuksessa. Sain sen aikaan Kalymnoksella lokakuussa (!!!), eikä oo meinannu millään parantua. En mä kauheesti oo sille lepoo antanutkaan, mutten nyt kamalasti kiusannutkaan. Juoksemassakin oon voinu käydä ja 10 minuutin jälkeen kipukin on häipynyt. Joulun maissa on ollu sen verran kovia pakkasia, etten oo juossut, mutta kyllä toi aika ilkeeltä siihen hommaan tuntuukin. Kävelykin pitää katella hieman tarkemmin, ettei vääntele. Aika syvältä. Kiipeilyy varten on pitäny teipata se ihan kunnolla, että pystyis vähän nilkkaa vääntävissä pikkuotteissakin tallomaan.
Pari oikein kivaa kiipeilytreeniä Vaasan tornilla sain kuitenkin aikaan. Eka meni fiilistelyksi ja enemmän ympärilleen katteluksi. Jälkimmäisessä mentiin Jukan kanssa hyvällä asenteella ja lämpötila sisällä oli tasan nolla ulko-olojen helliessä meitä muutaman päivän -25 paikkeilla. Nolla on sisäotteille aika kylmää. Kitka on paljon huonompi kuin vastaavissa oloissa ulkona. Otteista tulee hieman vahamaiset ja liukkaat. Lämpö nousi pian hurjaan kahteen asteeseen, kun kaks kuumaa jannua teki urotekoja. Sormet sai puolessa tunnissa suht hyvin lämpösiksi ja suurimman kylmän tunsivat vain isovarpaat. Onneks Jukka kehitti siihen hyvän lääkkeen. Juu ei eskimotyyliin jalkoja kaverin kainaloihin, vaan pienen, mutta sinnikkään lämpöpuhaltimen eteen. Jeejee!
Melkein neljä tuntia tahkottiin ennennäkemättömällä tahdilla. Istuskella ei oikein voinut, kun tuli niin kylmä. Pari muutaman minuutin kahvitaukoa pidettiin, mutta muuten oli kyllä ukkoa seinällä aika kiivaaseen tahtiin. Jukan tavote oli kiivetä 41 kisareitistä mahdollisimman moni ja tais about 5 jäädä uupumaan. Good effort! Itellä ei tavoitteita ollu muita kuin paljon määrää. Kiipesin ekat kaks tuntia ykkösinä niin paljon kuin pystyin suurin piirtein parin minuutin lähdöillä. Aika paljon yritin kiivetä useempaan kertaan niitä itelle sopivan vaikeita kisareittejä. Oiskohan siellä jotain 10 reittiä, mitä en oo kauheesti yritellyt edes. Jää talvilomallekki jotain.
Kun sain vähän voimia heräteltyä, aloin tekemään enempi kestotreeniä joko toistellen bouldereita 2-5 kertaa tai kiipeillen niitä ylös-alas. Aika jees fiilis! Hyvää hapottelua ja aika mukavasti jaksaa. Tollasia treenejä pitää ehdottomasti saada lisää! My kind of climbing. Se miten toi siirtyy saippuoituun saunakiipeilyyn Thaimaaseen on sitten eri asia :) Hieman sieltä on videoita ja kuvia tullut kateltua sekä tuttujen juttuja kuunneltua, mutta aikalailla avoimin mielin oon menossa.
maanantai 27. joulukuuta 2010
tiistai 21. joulukuuta 2010
HAUSKAA JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2011!!!
Eli juurikin tuota toivotetaan täältä blogin takaa!
Palataan asiaan kun Aasiasta palataan.
Palataan asiaan kun Aasiasta palataan.
sunnuntai 12. joulukuuta 2010
Kunto on kumma juttu...
Kyllä se kummasti tekee mielen iloseksi, kun treenit kulkee. Laitetaans tähän ihan hymiöki kaupan päälle:
:) Noin vaan!!!
Nojuu, ei nyt mitään enkkameininkiä lähellekään vielä, mutta ensimmäisen kerran (!!!) tänä talvena tuntui, että kaikkee ei ehkä sittenkään oo vielä menetetty. Pari tuntia ähelsin kotiseinällä sillä fiiliksellä, ettei alkanu itkettään, ei tehny mieli shoppaileen, syömään jäätelöö, enkä halunnu kääriytyy vilttiin sohvalle nyyhkyttään. Kohtuullinen muutos siis pariin aiempaan kuukauteen verrattuna. Vieläkään ei toistokestävyys saati voimat oo hyvällä tasolla, mutta kohtuullisella edes. En lopeta kiipeilyä. En anna periksi.
Mulla on ollu pitkän aikaa jo mottona: "Haluan kiivetä 50-vuotiaana paremmin kuin nyt". Se ei siis oo verrannollinen kuhunkin nykyhetkeen, vaan enempi kunkin kauden parhaisiin saavutuksiin noin urheilullisesti ajateltuna. Tällä hetkellä se siis tarkottas, että vuonna 2019 saldon pitäs olla vähintään
50vee
7cee (joojoo plussa päälle perhana!)
ja
7Bee
ja ei kyllä taatusti yhtään reittiä semiVee, kuten Mikkelin poijaat haaveilee... :)
Juoksukin on ollu aika hauskaa tässä talvella ja sitä on tullu tehtyä ns. välipäivinä ja joskus kiipeilypäivän iltana tyyliin 2-3 krt/vko. Ei mitään vakavaa siis. Pyryssä ja pikkuhangessa se on sen verran haastavaa joskus, että pitää nilkkojaan varoo, mutta eipä ainakaan tarvi niin kauas juosta, vaikka aikaa meneekin. Onneks noita katuja auraillaan vielä suht asiallisesti ja on lähes aina päässy juoksenteleen ihan hyvällä alustalla. Semmosia 40-70 minuutin PK-lenkkejä 130-145 sykkeellä oon tehny oikeestaan ja pelkästään. En kauheesti aatellu pidentää noita, mutta jos yrittäs juosta hieman useemmin sitten vastineeks.
Jotenkin tuntuu, että jos haluis juosta kovempaa, ois kiva tehdä jonkinlaisia enkkoja kilometriajoissa. Näillä keleillä sellanen ei vaan onnistu ei. No ehkä se on vaan hyvä asia. Tulee ainakin tehtyy kunnolla pohjaa tässäkin lajissa ja kerrankin. Mulla kun tuppas kesällä olla selkeesti liikaa kovia lenkkejä mukana. No ok... pelkästään kovia lenkkejä, mutta niitä tosin en melkoisen runsaan kiipeilyn takia sitten tehnytkään kuin 1-2 kpl viikossa. Kehitystä tuli silti.
Tykkään juosta mieluummin semmosia 30-40 minuutin lenkkejä anaerobisella kynnyksellä (sillon 155-160) ja vähä yli ku pidempiä ja kevyempiä. Tai sitten pidempiäkin lenkkejä hieman liian kovaa (~150), että niistä ois varsinaista peruskuntohyötyy. No... ei tää mikään harrastus vieläkään oo, joten ei se niin haittaakaan.
Kyllä se kummasti tekee mielen iloseksi, kun treenit kulkee. Laitetaans tähän ihan hymiöki kaupan päälle:
:) Noin vaan!!!
Nojuu, ei nyt mitään enkkameininkiä lähellekään vielä, mutta ensimmäisen kerran (!!!) tänä talvena tuntui, että kaikkee ei ehkä sittenkään oo vielä menetetty. Pari tuntia ähelsin kotiseinällä sillä fiiliksellä, ettei alkanu itkettään, ei tehny mieli shoppaileen, syömään jäätelöö, enkä halunnu kääriytyy vilttiin sohvalle nyyhkyttään. Kohtuullinen muutos siis pariin aiempaan kuukauteen verrattuna. Vieläkään ei toistokestävyys saati voimat oo hyvällä tasolla, mutta kohtuullisella edes. En lopeta kiipeilyä. En anna periksi.
Mulla on ollu pitkän aikaa jo mottona: "Haluan kiivetä 50-vuotiaana paremmin kuin nyt". Se ei siis oo verrannollinen kuhunkin nykyhetkeen, vaan enempi kunkin kauden parhaisiin saavutuksiin noin urheilullisesti ajateltuna. Tällä hetkellä se siis tarkottas, että vuonna 2019 saldon pitäs olla vähintään
50vee
7cee (joojoo plussa päälle perhana!)
ja
7Bee
ja ei kyllä taatusti yhtään reittiä semiVee, kuten Mikkelin poijaat haaveilee... :)
Juoksukin on ollu aika hauskaa tässä talvella ja sitä on tullu tehtyä ns. välipäivinä ja joskus kiipeilypäivän iltana tyyliin 2-3 krt/vko. Ei mitään vakavaa siis. Pyryssä ja pikkuhangessa se on sen verran haastavaa joskus, että pitää nilkkojaan varoo, mutta eipä ainakaan tarvi niin kauas juosta, vaikka aikaa meneekin. Onneks noita katuja auraillaan vielä suht asiallisesti ja on lähes aina päässy juoksenteleen ihan hyvällä alustalla. Semmosia 40-70 minuutin PK-lenkkejä 130-145 sykkeellä oon tehny oikeestaan ja pelkästään. En kauheesti aatellu pidentää noita, mutta jos yrittäs juosta hieman useemmin sitten vastineeks.
Jotenkin tuntuu, että jos haluis juosta kovempaa, ois kiva tehdä jonkinlaisia enkkoja kilometriajoissa. Näillä keleillä sellanen ei vaan onnistu ei. No ehkä se on vaan hyvä asia. Tulee ainakin tehtyy kunnolla pohjaa tässäkin lajissa ja kerrankin. Mulla kun tuppas kesällä olla selkeesti liikaa kovia lenkkejä mukana. No ok... pelkästään kovia lenkkejä, mutta niitä tosin en melkoisen runsaan kiipeilyn takia sitten tehnytkään kuin 1-2 kpl viikossa. Kehitystä tuli silti.
Tykkään juosta mieluummin semmosia 30-40 minuutin lenkkejä anaerobisella kynnyksellä (sillon 155-160) ja vähä yli ku pidempiä ja kevyempiä. Tai sitten pidempiäkin lenkkejä hieman liian kovaa (~150), että niistä ois varsinaista peruskuntohyötyy. No... ei tää mikään harrastus vieläkään oo, joten ei se niin haittaakaan.
torstai 9. joulukuuta 2010
Kunto on kumma juttu.
Meidän pikkunegasella 12m köysiseinällä oon pystyny Kreikan reissun jälkeen meneen aika helpolla ja lukottelemalla reittejä, jotka vaati vielä keväällä aika dynaamistakin efforttia onnistumatta silti. Tää siitä huolimatta, että mulla oli sormivamma, mikä esti krimppailun ja noi tuppaa kaikki olemaan aika krimppaavaa sorttia. Hyvä kuitenkin, että edistyy.
No mikä sitten on kummaa?
No se on, että kotona 50-asteen negasellani en oo ollenkaan pystynyt edistyyn haluamallani tavalla. Enkä oo mielestäni ees aivan kauheesti liikaa treenaillut. Sanottaisko, että harmittaa isolla V-kirjaimella, kohtuullisesti.
!!!!!
Ärsyttäväksi tän tekee pääasiassa omassa päässä se, että mä annan ymmärtää tietäväni tällasista asioista aika paljon ja monien muiden ongelmia treenien suhteen tulee ratkottua paljonkin jopa. Ja kun nyt en tiedä yltä päältä mistä on kyse, on se perkuleen turhauttavaa. Kas kas, viime syksynä tapahtui samanlainen tiedon musta aukko sormien kohdalla. Se sitten aikaa myöten selvisi, mutta tässä on kyllä aikamoisesti vielä painia jäljellä, että saa syyt selville ja mikä tärkeintä, sais MUOVIN NÖYRÄKSI! Luovuttaa tässä ei nyt kyl auta, vaikka sekin taas mielessä on käyny useemmin ku kerran. Ärsyttää vaan ihan perkeleesti, että aina joutuu alottaan melki alusta, eikä joskus voi syksylläkin nauttia kauden hedelmistä ja EDETÄ ihan kunnolla.
!!!!!
Mä oon lähdössä Thaimaaseen (Thaimaalle, Thaimaahan, Thaimahalleen???) kolmen viikon päästä, mutta oon silti aatellut, etten aio ko. reissulle juuri kestohommia treenata. Mä oon kai asennoitunut reissuun olosuhteet huomioon ottaen (KUUMAA!!!!! KOSTEETA!!!!!!!!!!!!!!) sen verran rennosti ja aurinkoloma-asenteella, etten usko saavani mitään erikoista aikaan kiipeilyrintamalla. Kyllähän siellä on kauheesti mahtavaa kiivettävää, mutta kun muistelen 2008 Kalymnoksen reissua ja niitä totaaliturhautumisen fiiliksiä... Hyvin menneiden treenien jälkeen joutu karmeessa helteessä lillumaan ja tuntu, että kaikki treeni oli valunut hukkaan. No, ei ehkä ihan noin, mutta sinne päin.
En kuitenkaan sano, että ihan kiipeemättä jää reissulla. Sen verran mennään, mitä pystytään. Jospas sitä siellä sitten kuntoon pääsis... Hah! Viimesellä viikolla parina päivänä....
Meidän pikkunegasella 12m köysiseinällä oon pystyny Kreikan reissun jälkeen meneen aika helpolla ja lukottelemalla reittejä, jotka vaati vielä keväällä aika dynaamistakin efforttia onnistumatta silti. Tää siitä huolimatta, että mulla oli sormivamma, mikä esti krimppailun ja noi tuppaa kaikki olemaan aika krimppaavaa sorttia. Hyvä kuitenkin, että edistyy.
No mikä sitten on kummaa?
No se on, että kotona 50-asteen negasellani en oo ollenkaan pystynyt edistyyn haluamallani tavalla. Enkä oo mielestäni ees aivan kauheesti liikaa treenaillut. Sanottaisko, että harmittaa isolla V-kirjaimella, kohtuullisesti.
!!!!!
Ärsyttäväksi tän tekee pääasiassa omassa päässä se, että mä annan ymmärtää tietäväni tällasista asioista aika paljon ja monien muiden ongelmia treenien suhteen tulee ratkottua paljonkin jopa. Ja kun nyt en tiedä yltä päältä mistä on kyse, on se perkuleen turhauttavaa. Kas kas, viime syksynä tapahtui samanlainen tiedon musta aukko sormien kohdalla. Se sitten aikaa myöten selvisi, mutta tässä on kyllä aikamoisesti vielä painia jäljellä, että saa syyt selville ja mikä tärkeintä, sais MUOVIN NÖYRÄKSI! Luovuttaa tässä ei nyt kyl auta, vaikka sekin taas mielessä on käyny useemmin ku kerran. Ärsyttää vaan ihan perkeleesti, että aina joutuu alottaan melki alusta, eikä joskus voi syksylläkin nauttia kauden hedelmistä ja EDETÄ ihan kunnolla.
!!!!!
Mä oon lähdössä Thaimaaseen (Thaimaalle, Thaimaahan, Thaimahalleen???) kolmen viikon päästä, mutta oon silti aatellut, etten aio ko. reissulle juuri kestohommia treenata. Mä oon kai asennoitunut reissuun olosuhteet huomioon ottaen (KUUMAA!!!!! KOSTEETA!!!!!!!!!!!!!!) sen verran rennosti ja aurinkoloma-asenteella, etten usko saavani mitään erikoista aikaan kiipeilyrintamalla. Kyllähän siellä on kauheesti mahtavaa kiivettävää, mutta kun muistelen 2008 Kalymnoksen reissua ja niitä totaaliturhautumisen fiiliksiä... Hyvin menneiden treenien jälkeen joutu karmeessa helteessä lillumaan ja tuntu, että kaikki treeni oli valunut hukkaan. No, ei ehkä ihan noin, mutta sinne päin.
En kuitenkaan sano, että ihan kiipeemättä jää reissulla. Sen verran mennään, mitä pystytään. Jospas sitä siellä sitten kuntoon pääsis... Hah! Viimesellä viikolla parina päivänä....
sunnuntai 14. marraskuuta 2010
Syysgreidit
On aika... ja myös liikaa aikaa. Joten:
Sakun blogissa oli hauska kirjotus greidien pilaamasta Kalymnoksen reissusta :-) No ei ne nyt varmaan reissua pilanneet, mutta Saku osaa kirjottaa hauskasti. Pakinoitsija-ainesta. Juttelin Eetun kanssa lokakuussa ihan feispuukissa reissun suunnittelusta, kun olivat poikkeusolosuhteissa menossa sinne. Suomeksi: auton vuokraus ja vastasyntynyt mukana. Onnea vaan kovasti sinne! Äsken oli eka isänpäiväkin! Eli eiköhän se ollu vallan hauska reissu kuitenkin. Sen vähän mitä Sakuakin oon tavannut, vois huumorin perusteella olla vallan hyvää matkaseuraa mokoma karvanaama-rinta-selkä. Jatketaan nyt sitten noista greideistä kuitenkin täällä omassa kolossa hieman myös. Mikkeliläisten mukaanhan ne määrittelee kiipeilyn hienouden, joten riskillä rajaan vaan, sano kikkarapää ;-)
Kaikki kyllä tietää allekirjoittanut mukaan lukien, että greideistä on totaalisen turhaa rakentaa objektiivista keskustelua ja paneeleita, kun ne pirut on niin, sää-, pituus-, paino-, ihotyyppi-, karma-, hiustenpituus-, heinäsirkka- jne-riippuvaisia. Eipä myöskään greidien perusteella kukaan ole jakamassa siellä topissa mehua saati piparia... Juu ei tuu sen ansiosta semmostakaan ei. Ainoa paikka, missä laitetaan ukkoja ja akkoja järjestykseen on KISAT ja niissäkään ei greideistä puhuta. Tää on ainoo fakta, mutta silti vaan greideistä jauhetaan ja jauhetaan. Yltyy ihan uskonnolliseen hurmokseen joidenkin reittien greidien vastustaminen tahi puolustelu. Syyllistyn/ansioidun myös itse kyseisellä saralla joskus, mikä on yhtä joskus aika kummaa.
Vapahtaja-Jensin rankingit nyt sitten on mitä on. Vaikee suhtautua niihin millään tasolla vakavasti. Toivottavasti se on ollu Jensin alkuperänenkin ajatus. Toivottavasti! Ehkä ne pisteet sit on "fun, even if points kill all the fun of killing" :-)
Ainakin sieltä näkee mitä kivaa kaverit on siellä täällä saanu kiivettyä, ellei muuten tuu juteltua. Saa jotenkin edes elettyä fiiliksissä mukana, mikä ainakin tällaselle semi-empaatikolle merkkaa yllättävänkin paljon. Jos jollakin on ollu kova projekti kauan työn alla ja se sitten viimein taittuu, mun mielestä ainakin on tosi hienoo saada tietää siitä! Se noissa scorecardeissa on varmaan omasta mielestä kivointa ja varmaan ainoo varsinainen informatiivinen ansio. Ei niistä ainakaan mihinkään oikeeseen arvottamiseen ole. Eihän siellä ole ollenkaan kaikki rekisteröitynä edes. Suomen kärkikaartin kiipeilijöistäkin sieltä puuttuu lähes kaikki.
Mites ne greidit nyt sitten omalla kohdalla on menneet suhteessa eri paikkoihin? Mä oon ite kiivennyt ulkomailla Espanjassa 2002, 2004, 2007, Sardiniassa 2007, Ranskassa 2006, Manner-Kreikassa 2007, 2009 ja Kalymnoksella 2002, 2003, 2008, 2010. Omalla kohdalla oon kyllä huomannu greidien olevan sikin sokin softia ja hardia joka paikassa. Ei oo esim. 7a onsight tai redpoint irronnu missään yhtään sen helpommin.
Jos joku paikka pitää ehdottomasti greidipoliisin vaatimuksesta valita, varmaan useimmin softeja on tullut vastaan Kalymnoksella. Sielläkin oikeestaan ekoilla kerroilla 2002 ja 2003 tuskin olin 6b+/c onsight-kunnossa ja nyt syksyllä sattu kohdille kyllä pari tosi softia seiskaa. Tosin keli kyllä vaikuttaa tuolla pirun paljon. Pieni saari jne ja etelä- ja pohjoistuulen vaikutukset yhdessä kosteuden kanssa on huomattavat. Jopa enemmän kuin lämpötila. On siellä kyllä tullut vastaan semmosiakin reittejä, mitkä olis Suomessakin plussan tiukempia. Kyllä se greidaus siellä edelleen siis aika epäjohdonmukaista on.
Tähditys uudessa topossa on kyllä selkeen polittiista pyrkien ohjaamaan porukkaa muuallekin kuin siihen Armeoksen yläpuoliselle Spartacus-Poets -massiiville. Ihan jees, sillä muuallakin on paljon paljon mahtavia paikkoja. Noille lähisektoreille tosin on liiankin helppoa mennä ja vaarana tulee kyllä olemaan niiden pilalle kiillottuminen. Onneks kivilaatu on aika hyvää. Kreikkaan nyt yleensä kyllä tykkään mennä kiipeilyn lisäksi myös ylivertaisen ruuan ja kauniin kielen takia. Pysyy edes jotenkin yllä sekin.
Katotaas vähän onsight-, redpoint- ja boulder-tasoja vertailevaa progressiokarttaa:
2010
os 7b Kalymnos (uudessa topossa 7a+)
rp 7c+ Suomi
b 7B Suomi
2009
2nd go 7a+ Mavrosouvala, Kreikka
rp 7c Suomi
b 7B Suomi
2008
os 6c+ Kalymnos
rp 7b Suomi
b 7A+ Suomi
2007
os 6c+ Cala Gonone, Sardinia
rp -
b 7A+ Suomi
2006
os 6c Sella, f 6c+ Suomi, 2nd go 7a Seynes, Ranska
rp 7a+ Suomi
b 7A Suomi
2005
os 6c Suomi
rp 6c+ Suomi
b 6C+ Suomi
2004
os 6c Sella, Espanja
rp -
b -
2003
os 6c Kalymnos
2002
os 6b+ Kalymnos
Eli jos tota nyt tarkastelee jotenkin sen evp. greidipoliisin näkökulmasta, en kyllä pysty sanomaan, missä olis jotenkin erityisen softia ja missä ei. Joka paikassa varmaan ton mukaan :-) Kyllähän siitä nyt hyvä mieli tulee, jos pystyy numeraalista tasoaan nostamaan, mutta se todellinen, kunkin topon tms. numeroista riippumaton kehitys on kyllä pidettävä realistisena omassa päässä. Ja miten se nyt sitten vaihtelee esim. hänkeillä ja släbeillä, graniitilla ja kalkkikivellä jne jne. Joskus mulla on tapana laittaa vihkoon merkintä greidinumeron viereen miltä se juurikin tuntui.
Itellä ainakin jatkossa tavotteena on pyrkiä saamaan lisää 7a+/7b onsighteja vyön alle ja jotenkin vakiinnuttamaan tasoa. Onsight on mulle vaan aina ollut pieni kompastuskivi, kun sitä tulee aika vähän treenattua. Oikeestaan vain reissuilla. Toivon siis terveyttä tuleviksi vuosiksi! Matkasuunnitelmat...? No...ne levittäytyy eteen aika laajalla skaalalla. Kiinnostusta ois kaikenlaista Rodellarista Provenceen ja Sardinian kautta Kalymnokselle. Katotaan minne mennään!
Sakun blogissa oli hauska kirjotus greidien pilaamasta Kalymnoksen reissusta :-) No ei ne nyt varmaan reissua pilanneet, mutta Saku osaa kirjottaa hauskasti. Pakinoitsija-ainesta. Juttelin Eetun kanssa lokakuussa ihan feispuukissa reissun suunnittelusta, kun olivat poikkeusolosuhteissa menossa sinne. Suomeksi: auton vuokraus ja vastasyntynyt mukana. Onnea vaan kovasti sinne! Äsken oli eka isänpäiväkin! Eli eiköhän se ollu vallan hauska reissu kuitenkin. Sen vähän mitä Sakuakin oon tavannut, vois huumorin perusteella olla vallan hyvää matkaseuraa mokoma karvanaama-rinta-selkä. Jatketaan nyt sitten noista greideistä kuitenkin täällä omassa kolossa hieman myös. Mikkeliläisten mukaanhan ne määrittelee kiipeilyn hienouden, joten riskillä rajaan vaan, sano kikkarapää ;-)
Kaikki kyllä tietää allekirjoittanut mukaan lukien, että greideistä on totaalisen turhaa rakentaa objektiivista keskustelua ja paneeleita, kun ne pirut on niin, sää-, pituus-, paino-, ihotyyppi-, karma-, hiustenpituus-, heinäsirkka- jne-riippuvaisia. Eipä myöskään greidien perusteella kukaan ole jakamassa siellä topissa mehua saati piparia... Juu ei tuu sen ansiosta semmostakaan ei. Ainoa paikka, missä laitetaan ukkoja ja akkoja järjestykseen on KISAT ja niissäkään ei greideistä puhuta. Tää on ainoo fakta, mutta silti vaan greideistä jauhetaan ja jauhetaan. Yltyy ihan uskonnolliseen hurmokseen joidenkin reittien greidien vastustaminen tahi puolustelu. Syyllistyn/ansioidun myös itse kyseisellä saralla joskus, mikä on yhtä joskus aika kummaa.
Vapahtaja-Jensin rankingit nyt sitten on mitä on. Vaikee suhtautua niihin millään tasolla vakavasti. Toivottavasti se on ollu Jensin alkuperänenkin ajatus. Toivottavasti! Ehkä ne pisteet sit on "fun, even if points kill all the fun of killing" :-)
Ainakin sieltä näkee mitä kivaa kaverit on siellä täällä saanu kiivettyä, ellei muuten tuu juteltua. Saa jotenkin edes elettyä fiiliksissä mukana, mikä ainakin tällaselle semi-empaatikolle merkkaa yllättävänkin paljon. Jos jollakin on ollu kova projekti kauan työn alla ja se sitten viimein taittuu, mun mielestä ainakin on tosi hienoo saada tietää siitä! Se noissa scorecardeissa on varmaan omasta mielestä kivointa ja varmaan ainoo varsinainen informatiivinen ansio. Ei niistä ainakaan mihinkään oikeeseen arvottamiseen ole. Eihän siellä ole ollenkaan kaikki rekisteröitynä edes. Suomen kärkikaartin kiipeilijöistäkin sieltä puuttuu lähes kaikki.
Mites ne greidit nyt sitten omalla kohdalla on menneet suhteessa eri paikkoihin? Mä oon ite kiivennyt ulkomailla Espanjassa 2002, 2004, 2007, Sardiniassa 2007, Ranskassa 2006, Manner-Kreikassa 2007, 2009 ja Kalymnoksella 2002, 2003, 2008, 2010. Omalla kohdalla oon kyllä huomannu greidien olevan sikin sokin softia ja hardia joka paikassa. Ei oo esim. 7a onsight tai redpoint irronnu missään yhtään sen helpommin.
Jos joku paikka pitää ehdottomasti greidipoliisin vaatimuksesta valita, varmaan useimmin softeja on tullut vastaan Kalymnoksella. Sielläkin oikeestaan ekoilla kerroilla 2002 ja 2003 tuskin olin 6b+/c onsight-kunnossa ja nyt syksyllä sattu kohdille kyllä pari tosi softia seiskaa. Tosin keli kyllä vaikuttaa tuolla pirun paljon. Pieni saari jne ja etelä- ja pohjoistuulen vaikutukset yhdessä kosteuden kanssa on huomattavat. Jopa enemmän kuin lämpötila. On siellä kyllä tullut vastaan semmosiakin reittejä, mitkä olis Suomessakin plussan tiukempia. Kyllä se greidaus siellä edelleen siis aika epäjohdonmukaista on.
Tähditys uudessa topossa on kyllä selkeen polittiista pyrkien ohjaamaan porukkaa muuallekin kuin siihen Armeoksen yläpuoliselle Spartacus-Poets -massiiville. Ihan jees, sillä muuallakin on paljon paljon mahtavia paikkoja. Noille lähisektoreille tosin on liiankin helppoa mennä ja vaarana tulee kyllä olemaan niiden pilalle kiillottuminen. Onneks kivilaatu on aika hyvää. Kreikkaan nyt yleensä kyllä tykkään mennä kiipeilyn lisäksi myös ylivertaisen ruuan ja kauniin kielen takia. Pysyy edes jotenkin yllä sekin.
Katotaas vähän onsight-, redpoint- ja boulder-tasoja vertailevaa progressiokarttaa:
2010
os 7b Kalymnos (uudessa topossa 7a+)
rp 7c+ Suomi
b 7B Suomi
2009
2nd go 7a+ Mavrosouvala, Kreikka
rp 7c Suomi
b 7B Suomi
2008
os 6c+ Kalymnos
rp 7b Suomi
b 7A+ Suomi
2007
os 6c+ Cala Gonone, Sardinia
rp -
b 7A+ Suomi
2006
os 6c Sella, f 6c+ Suomi, 2nd go 7a Seynes, Ranska
rp 7a+ Suomi
b 7A Suomi
2005
os 6c Suomi
rp 6c+ Suomi
b 6C+ Suomi
2004
os 6c Sella, Espanja
rp -
b -
2003
os 6c Kalymnos
2002
os 6b+ Kalymnos
Eli jos tota nyt tarkastelee jotenkin sen evp. greidipoliisin näkökulmasta, en kyllä pysty sanomaan, missä olis jotenkin erityisen softia ja missä ei. Joka paikassa varmaan ton mukaan :-) Kyllähän siitä nyt hyvä mieli tulee, jos pystyy numeraalista tasoaan nostamaan, mutta se todellinen, kunkin topon tms. numeroista riippumaton kehitys on kyllä pidettävä realistisena omassa päässä. Ja miten se nyt sitten vaihtelee esim. hänkeillä ja släbeillä, graniitilla ja kalkkikivellä jne jne. Joskus mulla on tapana laittaa vihkoon merkintä greidinumeron viereen miltä se juurikin tuntui.
Itellä ainakin jatkossa tavotteena on pyrkiä saamaan lisää 7a+/7b onsighteja vyön alle ja jotenkin vakiinnuttamaan tasoa. Onsight on mulle vaan aina ollut pieni kompastuskivi, kun sitä tulee aika vähän treenattua. Oikeestaan vain reissuilla. Toivon siis terveyttä tuleviksi vuosiksi! Matkasuunnitelmat...? No...ne levittäytyy eteen aika laajalla skaalalla. Kiinnostusta ois kaikenlaista Rodellarista Provenceen ja Sardinian kautta Kalymnokselle. Katotaan minne mennään!
maanantai 8. marraskuuta 2010
Vastauksia treenikysymyksiin.
Hieman on tullut mailia liittyen noihin pariin edelliseen Kiipeily-lehden artikkeliin, joten jos on epäselvyyksiä tai muunlaisia kysymyksiä, niitä voi suunnata myös tänne. Tuleepahan vastauksia sitten laajemmalle porukalle. Vastaan niihin vaikkapas vain tämän tekstin alla, eli jos osaan, linkitän tän johonkin tuohon sivuun muistiin. Ehkä en osaa. Pari ennakoivaa vastausta:
K: Tarvitseeko boulder-kiipeilijä kiiveten tehtyä peruskestävyysharjoittelua?
V: Eli tässä tarkotetaan varmaan niitä 20-60 minuutin kevyehköjä kelailuja ylös-alas-ympäri-hei pitkin seiniä. Artikkelissakin tais olla maininta, että "ei" ja siinä pitäydyn. Boulderoitsijan pääominaisuudet on kuitenkin voimapuolella ja maksimoidakseen lihas- ja hermostopuolen tehokkuuden, ei noita käytännössä kannata tehdä. Boulderoijan kestävyystreenin luonteen tulis olla submaksimaalisen toistokestävyyden kehittäminen. Eli jos kiipeää maksimissaan 8A:ta, tulis yrittää nostaa sitä määrää, mitä pystyy toistelemaan reittejä välillä 7B-7C+ päivässä. Noin yleisesti sanottuna.
K: Miksi etelän kalkkikivireittien isoilla otteilla tulee hirveä pumppu kyynärvarsiin, vaikka koti-Suomessa olisi tottunut tekemään paljon pienemmillä otteilla hapollisia juttuja?
V: Käytössä on karkeasti ajatellen hieman eri lihakset. Kalkkikivireiteillä käytetään usein niin isoja otteita, että myös ranne koukistuu. Sormia koukistaa eri lihakset ja lihaskombinaatiot kuin rannetta. Kyynärvarren lihaksisto on melko monimutkainen mössö lihaksia, jotka toimivat käytännössä hyvin usein yhdessä ja synergistisesti. Erilaisissa otteissa niiden voimantuottopainotukset ovat kuitenkin erilaisia. Tämän vuoksi ohje "treenaa tavoitteiden mukaan" koskee kiipeilyä erityisen hyvin. Krimppihelvettiä varten ei juuri ranteita tarvi taivutella, mutta kalkkikivinegoilla kyseisten otetyyppien sisällyttäminen treeneihin on aika tärkeetä.
K: Onko sama teenkö voimakestävyys-intervallissa peräkkäin 2*60 sekuntia (16 muuvia), 4*30 sekuntia (8 muuvia) vai 8*15 sekuntia (4 muuvia)?
V: Melkein, muttei ihan. Ekassa versiossa ei pystytä tekemään läheskään niin kovia muuveja kuin kolmannessa versiossa. Vaikutukset on suurin piirtein samoja, mutta siinä missä ensimmäinen versio suuntautuu eniten kestävyyspäähän voimakestävyyskäyrää, kolmas versio on enemmän voimapainotteinen. Omat heikkoudet ratkaisee käytön. Jos käytössä olisi kunakin jaksona vai yhdenlaisia intervalleja (ei suositeltavaa), kannattaa aloitella kolmosversiolla ja yrittää kehittää anaerobisia ominaisuuksia siten, että pystyisi ennen reissua tms. tekemään pidempiä ja hapollisempia sarjoja. Eli jakson edetessä:
8*15" --> 4*30" --> 2*60".
K: Tarvitseeko boulder-kiipeilijä kiiveten tehtyä peruskestävyysharjoittelua?
V: Eli tässä tarkotetaan varmaan niitä 20-60 minuutin kevyehköjä kelailuja ylös-alas-ympäri-hei pitkin seiniä. Artikkelissakin tais olla maininta, että "ei" ja siinä pitäydyn. Boulderoitsijan pääominaisuudet on kuitenkin voimapuolella ja maksimoidakseen lihas- ja hermostopuolen tehokkuuden, ei noita käytännössä kannata tehdä. Boulderoijan kestävyystreenin luonteen tulis olla submaksimaalisen toistokestävyyden kehittäminen. Eli jos kiipeää maksimissaan 8A:ta, tulis yrittää nostaa sitä määrää, mitä pystyy toistelemaan reittejä välillä 7B-7C+ päivässä. Noin yleisesti sanottuna.
K: Miksi etelän kalkkikivireittien isoilla otteilla tulee hirveä pumppu kyynärvarsiin, vaikka koti-Suomessa olisi tottunut tekemään paljon pienemmillä otteilla hapollisia juttuja?
V: Käytössä on karkeasti ajatellen hieman eri lihakset. Kalkkikivireiteillä käytetään usein niin isoja otteita, että myös ranne koukistuu. Sormia koukistaa eri lihakset ja lihaskombinaatiot kuin rannetta. Kyynärvarren lihaksisto on melko monimutkainen mössö lihaksia, jotka toimivat käytännössä hyvin usein yhdessä ja synergistisesti. Erilaisissa otteissa niiden voimantuottopainotukset ovat kuitenkin erilaisia. Tämän vuoksi ohje "treenaa tavoitteiden mukaan" koskee kiipeilyä erityisen hyvin. Krimppihelvettiä varten ei juuri ranteita tarvi taivutella, mutta kalkkikivinegoilla kyseisten otetyyppien sisällyttäminen treeneihin on aika tärkeetä.
K: Onko sama teenkö voimakestävyys-intervallissa peräkkäin 2*60 sekuntia (16 muuvia), 4*30 sekuntia (8 muuvia) vai 8*15 sekuntia (4 muuvia)?
V: Melkein, muttei ihan. Ekassa versiossa ei pystytä tekemään läheskään niin kovia muuveja kuin kolmannessa versiossa. Vaikutukset on suurin piirtein samoja, mutta siinä missä ensimmäinen versio suuntautuu eniten kestävyyspäähän voimakestävyyskäyrää, kolmas versio on enemmän voimapainotteinen. Omat heikkoudet ratkaisee käytön. Jos käytössä olisi kunakin jaksona vai yhdenlaisia intervalleja (ei suositeltavaa), kannattaa aloitella kolmosversiolla ja yrittää kehittää anaerobisia ominaisuuksia siten, että pystyisi ennen reissua tms. tekemään pidempiä ja hapollisempia sarjoja. Eli jakson edetessä:
8*15" --> 4*30" --> 2*60".
Aikaansaava saavistakaataja kaataa aitoja aavistamatta pahaakaan.
No sehän nyt vallan lähti käsistä joo.
Eipä siis sen pahempaa. Kunhan olin itteeni tyytyväinen ja sain jotain lisää kirjotettua tulevaa Kiipeilyn harjoittelu -kirjaa varten. Mä uskon, että en ainakaan ite tuu kirjottaan paljoakaan tekniikkatreeneistä, sillä se on niin älyttömän laaja alue ja vaatis aika paljon myös fysiikkaluennointia. En halua, että se kertois vaan parista eri muuvityypistä tai jalkaotteesta. Harmi, sillä se on mun mielestä hyvin tärkee osa treenaamista ja taas kerran se tuntuis jäävän hieman huonolle huomiolle.
Siinä luvussa tulis kuitenkin pystyä käymään läpi edes kansankielisesti niitä tekniikkaan liittyviä perusmuuttujia:
- Painopiste
- Tukipiste(et)
- Liikkeen aloituspiste
Sitten tulis jakaa noita eri ala-osastoihin ja pyrkiä selventään, miten ne liittyy esim.
- ajoitukseen eli liikkeen aloittamisen tai otteiden ottamisen tehokkuus ja ekonomisuus
- tasapainoon eli painopisteen suhde tukipisteisiin
- koordinaatioon eli erilaisten muuvien liikeketjut ja kehon tehokas yhteistoiminta
- eri muuvi- ja otetyyppeihin jne jne.
Eli aika hurjan laaja juttu siitä tulis ja vaikka todella paljon sellanen huvittas tehdä, en usko, että siihen on nyt rahkeita ja aikaa. Lisäks tollanen touhu vaatis pirusti hyviä kuvia ja kuvasarjoja.
Uskon kuitenkin, että en malta olla kirjottamatta edes jotain, kuten on asian laita sen psyykkisen puolen treenaamisen kanssa. Eli jos pystyis antaan edes jotain eväitä monentasosille kiipeilijöille tekniikkaharjottelun hyvään toteutukseen, vois olla ees semityytyväinen. Ehkä siinä voisin pyrkiä suuntaamaan kiipeilijöiden huomiota pois pelkästä voima- yms. treenistä. Tarkotus ois avata silmiä sille faktalle, että tekniikkaa tulee nimenomaan harjoitella omanakin alueenaan, että se kehittyis mahdollisimman hyvin ja ois sitten siirrettävissä vaikeempiin reitteihin ja erilaisiin olosuhteisiin, kivilaatuihin ja kaltevuuksiin.
Joka lukuun mitä ite kirjottelen, tulee varmaan kohtuullinen kasa kirjallisuus- ja nettiviittteitä, joita ei välttämättä kirjan kirjottamisessa ole käytetty, mutta jotka saattaa olla mielenkiintosia ja tutustumisen arvosia.
Eipä siis sen pahempaa. Kunhan olin itteeni tyytyväinen ja sain jotain lisää kirjotettua tulevaa Kiipeilyn harjoittelu -kirjaa varten. Mä uskon, että en ainakaan ite tuu kirjottaan paljoakaan tekniikkatreeneistä, sillä se on niin älyttömän laaja alue ja vaatis aika paljon myös fysiikkaluennointia. En halua, että se kertois vaan parista eri muuvityypistä tai jalkaotteesta. Harmi, sillä se on mun mielestä hyvin tärkee osa treenaamista ja taas kerran se tuntuis jäävän hieman huonolle huomiolle.
Siinä luvussa tulis kuitenkin pystyä käymään läpi edes kansankielisesti niitä tekniikkaan liittyviä perusmuuttujia:
- Painopiste
- Tukipiste(et)
- Liikkeen aloituspiste
Sitten tulis jakaa noita eri ala-osastoihin ja pyrkiä selventään, miten ne liittyy esim.
- ajoitukseen eli liikkeen aloittamisen tai otteiden ottamisen tehokkuus ja ekonomisuus
- tasapainoon eli painopisteen suhde tukipisteisiin
- koordinaatioon eli erilaisten muuvien liikeketjut ja kehon tehokas yhteistoiminta
- eri muuvi- ja otetyyppeihin jne jne.
Eli aika hurjan laaja juttu siitä tulis ja vaikka todella paljon sellanen huvittas tehdä, en usko, että siihen on nyt rahkeita ja aikaa. Lisäks tollanen touhu vaatis pirusti hyviä kuvia ja kuvasarjoja.
Uskon kuitenkin, että en malta olla kirjottamatta edes jotain, kuten on asian laita sen psyykkisen puolen treenaamisen kanssa. Eli jos pystyis antaan edes jotain eväitä monentasosille kiipeilijöille tekniikkaharjottelun hyvään toteutukseen, vois olla ees semityytyväinen. Ehkä siinä voisin pyrkiä suuntaamaan kiipeilijöiden huomiota pois pelkästä voima- yms. treenistä. Tarkotus ois avata silmiä sille faktalle, että tekniikkaa tulee nimenomaan harjoitella omanakin alueenaan, että se kehittyis mahdollisimman hyvin ja ois sitten siirrettävissä vaikeempiin reitteihin ja erilaisiin olosuhteisiin, kivilaatuihin ja kaltevuuksiin.
Joka lukuun mitä ite kirjottelen, tulee varmaan kohtuullinen kasa kirjallisuus- ja nettiviittteitä, joita ei välttämättä kirjan kirjottamisessa ole käytetty, mutta jotka saattaa olla mielenkiintosia ja tutustumisen arvosia.
keskiviikko 3. marraskuuta 2010
Heikko
Vaikka Kalymnoksen reissu sujui hyvin sekä fiilisten että suoritusten valossa, oli aika järisyttävää palata todelliseen maailmaan = vintille pitkästä aikaa. Kuten mainittua, sain itelleni aikaan pulley-vamman oikean käden keskisormeen joskus syyskuussa kai... En oo siis yli kahteen kuukauteen pystynyt yläkerrassa kiipeemään kunnolla woimaa JA SE NÄKYY!!!
Mulla on siellä pikkuluolassani siis 50-asteinen nega ns. pääseinänä ja lisäksi pätkää katossa ja sit semmonen 20-asteinen pieni pätkä myös. Hämmästyttävän motivoituneesti oon siellä pystynyt treenaamaan huolimatta siitä, että rakennettuani sen huomasin, etten pysty käyttämään kuin isoja kahvoja sekä käsille että jaloille. Itku ja parku tuli! No, nykyään... tai siis aiemmin syyskesällä ja tänä vuonna jne... pystyn käyttämään jo hyvinkin pieniä parin sentin krimppejä ja jaloille sentin mikroja. Hyvää reeniä siis tällaselle ruholle!
Nooo... mutta siis tilanteeseen eilinen: Kävin reissun jälkeen hieman herättelemässä kroppaa, josko se haluis alotella sisätreenejä upean suomalaisen ja kreikkalaisen syksyn jälkeen. Juu ei ihan halunnu. Mä en saanu kiivettyä edes helpoimpia reittejäni siellä!!! Ok, oli toki tiedossa, että tolla profiililla ja ton tyylisessä kiipeilyssä vaaditaan hieman erilaista suorituskykyä kuin piiiitkillä kalkkikivireiteillä ja tiedossa oli hyvin selkeesti myös syksyn kamppailut vamman kanssa. Mutta silti... olin aika hämmentynyt. Sormivoimien lisäksi yläselän ja keskivartalon kontrolli ja voima oli kateissa melko perusteellisesti. Tolla seinällä kyllä huomaa aika hyvin mitä käsite body tension merkkaa.
No, ei tässä nyt oikeesti mitenkään hätääntynyt olo kuitenkaan oo. Syyt tilanteeseen on siis hyvin tiedossa ja oma treenihistoriakin antaa täydet perustelut kaikelle missä nyt ollaan. Mun pitää boulderoida hyvin säännöllisesti, jos haluan, ettei suorituskyky laske. Mä en ollenkaan oo niitä typeriä tyyppejä, jotka tulee cavelle puolen vuoden tauon jälkeen ja on saman tien huipputikissä.
Mitä nyt sitten?
Tää viikko menee hermostoa herätellessä erilaisilla tarkoitukseen sopivilla harjoitteilla. Kyllä ne sieltä takasin tulee, kunhan ovat vähän unessa vaan. Käytännössä treenit tulee olemaan aika lyhyitä, mutta niitä pyritään tekeen usein, 1-2 kertaa päivässä. Kun sitten saadaan toivottu voimautumisen aste aikaan, voidaan alotella enemmässä määrin kiipeilyllistä perusvoimaharjoittelua. Aattelinpahan jatkaa juoksenteluakin taas.
Mutta... Mulla ei vaan oo kauheesti nyt aikaa rakennella voimapuolta. Viime talvi meni aika kivasti, kunhan sain sormet kuntoon. Pystyin suhteellisen progressiivisesti treenaileen 4 kk tuota omaa kiipeilyllistä epälahjakkuusaluettani ennen ulkoilemaan siirtymistä. Nyt ei kuitenkaan oo aikaa kuin kaksi kuukautta ennenkuin tulee lähtö Thaimaan viileisiin ja kuiviin maisemiin. Siellä menee kolme viikkoa, joten jotain hyvin suunnitelmallista pitää sielläkin kaikesta huolimatta yrittää tehdä, jos aikoo saada yhtään mitään aikaan Suomessa ulkokaudella.
Vaikka mä saan kestävyyttä aikaseks suht helpolla ja anaerobinenkin puoli kehittyy melko asiallisesti, on toi sormien jerkkupuoli ollut aina hyvin herkkää kehittelyä. Se on mulle periaatteessa myös itseluottamusjuttu köysireiteillekin varsinkin Suomessa. Ellen pysty tiettyä base leveliä tietyillä bouldereilla säilyttämään, en myöskään saa vaikeammilla köysireiteillä mitään aikaan. Hyvä esimerkki on Kerimäen Simasinvuoren Vares 7c+, jossa ensimmäisen kruksin ratkaisuote on mulle pelkkää voimaa ja sulloutumista. Voimalla sitten tuota pieneen tilaan sulloutumista yritän kompensoida.
Eli jos nyt hakemalla haen tän hetken tilanteesta hyviä puolia, ei tästä oikein muualle enää pääse kuin ylöspäin :-))
Mulla on siellä pikkuluolassani siis 50-asteinen nega ns. pääseinänä ja lisäksi pätkää katossa ja sit semmonen 20-asteinen pieni pätkä myös. Hämmästyttävän motivoituneesti oon siellä pystynyt treenaamaan huolimatta siitä, että rakennettuani sen huomasin, etten pysty käyttämään kuin isoja kahvoja sekä käsille että jaloille. Itku ja parku tuli! No, nykyään... tai siis aiemmin syyskesällä ja tänä vuonna jne... pystyn käyttämään jo hyvinkin pieniä parin sentin krimppejä ja jaloille sentin mikroja. Hyvää reeniä siis tällaselle ruholle!
Nooo... mutta siis tilanteeseen eilinen: Kävin reissun jälkeen hieman herättelemässä kroppaa, josko se haluis alotella sisätreenejä upean suomalaisen ja kreikkalaisen syksyn jälkeen. Juu ei ihan halunnu. Mä en saanu kiivettyä edes helpoimpia reittejäni siellä!!! Ok, oli toki tiedossa, että tolla profiililla ja ton tyylisessä kiipeilyssä vaaditaan hieman erilaista suorituskykyä kuin piiiitkillä kalkkikivireiteillä ja tiedossa oli hyvin selkeesti myös syksyn kamppailut vamman kanssa. Mutta silti... olin aika hämmentynyt. Sormivoimien lisäksi yläselän ja keskivartalon kontrolli ja voima oli kateissa melko perusteellisesti. Tolla seinällä kyllä huomaa aika hyvin mitä käsite body tension merkkaa.
No, ei tässä nyt oikeesti mitenkään hätääntynyt olo kuitenkaan oo. Syyt tilanteeseen on siis hyvin tiedossa ja oma treenihistoriakin antaa täydet perustelut kaikelle missä nyt ollaan. Mun pitää boulderoida hyvin säännöllisesti, jos haluan, ettei suorituskyky laske. Mä en ollenkaan oo niitä typeriä tyyppejä, jotka tulee cavelle puolen vuoden tauon jälkeen ja on saman tien huipputikissä.
Mitä nyt sitten?
Tää viikko menee hermostoa herätellessä erilaisilla tarkoitukseen sopivilla harjoitteilla. Kyllä ne sieltä takasin tulee, kunhan ovat vähän unessa vaan. Käytännössä treenit tulee olemaan aika lyhyitä, mutta niitä pyritään tekeen usein, 1-2 kertaa päivässä. Kun sitten saadaan toivottu voimautumisen aste aikaan, voidaan alotella enemmässä määrin kiipeilyllistä perusvoimaharjoittelua. Aattelinpahan jatkaa juoksenteluakin taas.
Mutta... Mulla ei vaan oo kauheesti nyt aikaa rakennella voimapuolta. Viime talvi meni aika kivasti, kunhan sain sormet kuntoon. Pystyin suhteellisen progressiivisesti treenaileen 4 kk tuota omaa kiipeilyllistä epälahjakkuusaluettani ennen ulkoilemaan siirtymistä. Nyt ei kuitenkaan oo aikaa kuin kaksi kuukautta ennenkuin tulee lähtö Thaimaan viileisiin ja kuiviin maisemiin. Siellä menee kolme viikkoa, joten jotain hyvin suunnitelmallista pitää sielläkin kaikesta huolimatta yrittää tehdä, jos aikoo saada yhtään mitään aikaan Suomessa ulkokaudella.
Vaikka mä saan kestävyyttä aikaseks suht helpolla ja anaerobinenkin puoli kehittyy melko asiallisesti, on toi sormien jerkkupuoli ollut aina hyvin herkkää kehittelyä. Se on mulle periaatteessa myös itseluottamusjuttu köysireiteillekin varsinkin Suomessa. Ellen pysty tiettyä base leveliä tietyillä bouldereilla säilyttämään, en myöskään saa vaikeammilla köysireiteillä mitään aikaan. Hyvä esimerkki on Kerimäen Simasinvuoren Vares 7c+, jossa ensimmäisen kruksin ratkaisuote on mulle pelkkää voimaa ja sulloutumista. Voimalla sitten tuota pieneen tilaan sulloutumista yritän kompensoida.
Eli jos nyt hakemalla haen tän hetken tilanteesta hyviä puolia, ei tästä oikein muualle enää pääse kuin ylöspäin :-))
torstai 28. lokakuuta 2010
Kalymnos
Ok, kahden viikon kiipeilyretki Kalymnokselle takana. Laitetaan tähän sellanen tulevan viikonlopun ajan päivittyvä pläjäys kuvineen kaikkineen varsin onnistuneesta reissusta. Eli kirjottelen ja latailen kuvia kunhan kerkeen. Tulin kotiin torstaina aamulla 6.35 ja menin töihin 8-15. Ihan jees varsinkin ilman yöunia ;-) Setää hieman nyt väsyttää...
Joo melkein loogiselta näyttää, mutta mitäs tässä nyt on...?
Reissu tehtiin siis allekirjoittaneen lisäksi Hakolahden Teemun kanssa ja siitäkin huolimatta juttu onnistui vallan mainiosti. Asuttiin Grande Grottan alla Panormitiksella 10€/lärvä/vrk. Ei paha ei. Varsin yleinen huoneistovuokra tuohon aikaan ns. normaalista kämpästä. Paikan valintaan sitten vaikuttaa juurikin se mitä välittömään ympäristöönsä haluaa. Koko Armeos-Masouri-Myrties -kylärykelmä on kuitenkin kävellenkin hallittavissa vallan mainiosti. Skootterivuokrat pyörii 7-12 euron huittella/vrk ja usein tulee pikkusen lisää öljystä.
Hieman liikaa vapaa-aikaa...
Tää oli muuten ensimmäinen Kalyn reissu kun ei tullut vuokrattua skoottereita ollenkaan. Pothiassakin käytiin bussilla (1,50€/suunta/hlö, mikä kannattaa kiipeilijöidenkin huomioida tullessaan saarelle. Taksi satamasta huudeille maksaa kuitenkin 15€ ja bussille joutuu käveleen vain 200-400m riippuen kumman firman lautalla tulee.) Varsinainen tarve mopoille oli aika pieni muutenkin, kun Teemulla oli ensimmäinen tutstuminen saarelle. Pystyttiin siis hyvin käveleen vierailemillemme sektorille: Odyssey, Spartacus, Afternoon, Grande Grotta, Panorama, Stankill, Ivory Tower, Kalydna, Iannis ja Poets.
En käy mitenkään kummemmin päiviä, ruokia, reittejä tai greidejä läpi, kun lienee hieman tylsää sellanen luettelointi, mutta katellaan nyt, millanen bloggaus tästä tulee. Semmosta yleistä fiilistelyä ja informaatiota Kalymnos-newbieille jne.
Oon käynyt Kalymnoksella aiemmin 2002, 2003 ja 2008. Noihin varhaisiin kertoihin nähden on tullut melkosesti muutosta varsinkin reittien ja väen määrässä. Edellisessä 2008 vuoden topossa oli "vain" 850 reittiä ja uudessa kuulemma 1700. Melkoinen kehitys ja noistakin hyvin suuri osa on siellä alle 6a-tason. Eli saari on vallan erinomainen paikka myös aloitteleville kiipeilijöille.
Väen lisääntynyt määrä ilmeni varsinkin sateisina päivinä, jolloin Teemu tuli laskeneeksi parhaimmillaan (pahimmillaan siis) 100 henkeä Grande Grottalla ja Panoramalla...!!! Esim. Grande Grottan klassisilla helpoilla reiteillä DNA ja Ivi oli koko kahden viikon ajan JATKUVASTI joku kiipeemässä välillä klo 8-19. Näinpähän kerran kaks kiipeilijää yhtä aikaa DNA:lla... Toinen kolmannella pultilla menossa ja toinen yläkruksissa. Tekis ihan mielenkiinnosta käydä vaikka vaan hiplailemassa niitä otteita missä kunnossa ne nyt on...
Greidien suhteen ei ollut oikein odotuksia, kun sormivamman takia en pystynyt tekemään kunnollista määrällistä kestävyysvalmistautumista reissua varten. Käytännössä taisin kiivetä köydellä alle 10 kertaa koko ulkokaudella (!!!). Tää näky varsinkin reissun myötä kumuloituneessa kokonaisrasituksen sietämisessä. 14 päivässä tuli pidettyä vain kaksi lepopäivää, joten se oli hieman liika vähän, vaikka alussa säät hieman pitivätkin reittimäärät alhaalla. Muutama loppupäivä oli melkosta tuskaa ja vaikeustasoa piti laskea aikalailla sinne 6c:n paikkeille. Rumaa kiipeilyä, mutta ehkä tuli sit annettua kunnolla kaikki. Tää ei kuitenkaan pilannut juuri mitään vaan tuli sitten kiivettyä hieman enemmän määrää ja nautittua rennosta kiipeilystä ilman sen suurempia paineita. Jos viipyisin kauemmin, tulis kiivettyä hyvin selkeesti lisää määrää ja rakennettua pohjaa. Esim. 10 x 6c-7a päivässä kuulostais jo aika hyvältä toistokestävyyspäivältä.
Yhteensä tuli kiivettyä 34 reittiä, joista uusia 28. Joitain vaikeampia yli seiskan reittejäkin tuli kiivettyä ekalla, enkä oikeestaan projektoinut muuta kuin yhtä (kolme yritystä). Siinä oli tuju, mutta ihan ok parin pikkusen otteen kruksipätkä 32 metrissä ja se vähän syletti. Ratkasuotteet tuppas olemaan hyvin hyvin dämppejä eli kosteutta oli paljon. Lisäksi siellä oli viljelty mankkaa sen verran, että luuli olevansa Kolumbiassa... No eipä mittään, se menee sitten vaikka ens kerralla lämppänä.
Tuli otettua tuolla reitillä myös nätti ja piiitkä sturtsikin ja siitä oikeestaan huomas oman koko reissua seuranneen asenteen kiipeilyyn: "keskity kiipeilyyn, älä pultteihin". Missään vaiheessa ei ollut päässä minkäänlaista liidipeikkoa, vaikka en köydellä ollut tehnyt Suomessa oikeestaan mitään. Ei vaikka joillain reiteillä totesin edellisen pultin olevan yli pari metriä jalan alla. Nimenomaan totesin, en kauhistunut. Hyvä niin. Eniten huomasin jännittäväni ihan vaan epäonnistumista ns. "onsight-kamaa" -reiteillä, joita ei viitsisi kiivetä uudelleen mahdollisen tyhmän mokan takia. Hyvin tuntui kuitenkin pakka pysyvän koossa ja fokus pysyi pääosin mainiosti ite muuveissa. Keskittymisjuttu, mutta sitäkin pitäs treenata enemmän.
Sosiaalinen elämämme oli hyvin runsasta ja pääosin sitä tuli vietettyä saarella ison osan vuotta asuvan suomalaisen Tiian, Patraksesta saarelle toistaiseksi muuttaneen Thanassiksen ja Espanjan Malagasta kotoisin olevan Olmon ja kämppiksensä Penyn kanssa unohtamatta lumoavaa Miss Columbiaa! :-) Huomattavan laadukasta ja hauskaa seuraa. Tulee ihan ikävä. Mä kun oon tällanen pohojalaanen jurrikka.
Thanassiksen kanssa oli juttua treeni- ja valmennushommista aikalailla ja kovasti herralla olis haluja panostaa kunnolla kiipeilyyn lopetettuaan työtkin toistaiseksi. Tukkajumala kiipee 8b:n redpointteja ja kova tavoite ois liittyä sinne ysin jengiin. En nää syytä miksi niin ei vois tapahtua. Ukko asuu yhellä maailman parhaalla paikalla kiipeilyn suhteen, joten katotaan miten meidän suunnitelmat edistyy.
maanantai 4. lokakuuta 2010
Veri vetää itään 7c+ or even better... 5.13a
Kävin ensimmäisen kerran roikkumassa kyseisellä reitillä kaksi vuotta (!!!) sitten Haakanan Ramin kanssa ja silloin se tuntui kyllä pirun vaikeelta. Sain tehtyä paria vaille kaikki muuvit kyseisellä kerralla, mutta hyvin iso osa muuveista oli mulle luokkaa desperate+ ja otinkin sen lähinnä voimatreenin kannalta ja sosiaalisena tilaisuutena höpötellä Ramin kanssa. Ramilta meni reitin kiipeemiseen 5-6 yritystä parina eri kertana. Herra diplomi-insinöörillä on muutenkin ihailtava kyky tarttua reitteihin kunnolla.
Jostain syystä reitti kuitenkin vaikeudestaan huolimatta jäi hieman kummittelemaan mieleen ja siitä muodostui jopa hieman vahingossa sellanen oma "pääprojekti" johtuen varmasti myös kallion läheisyydestä (60km). Etelä-Suomeen kun ei tuu kovin usein mentyä, oli reitit kuinka hienoja tahansa. Sittemmin projekteja on tullut toki lisää, mutta ne on kaikki hieman etäämmällä, ettei niitä ehdi niin usein työstään.
Sitten ekalla varsinaisella liidiyrityksellä jotain tapahtui. Reitin ensimmäinen kruksi meni suht hyvin, vaikkei niin helposti kuin joskus on mennyt. Sain kuitenkin alun 15 muuvin tiukan rypistyksen tehtyä ja neljännen pultin klipin jälkeen kinkesin viimein hankalaan, mutta tarpeelliseen no hands restiin kohtalaiselle hyllylle. Sopivan pitkä palautus ja homma jatkui hieman oikean kautta, jossa mulle aiemmin tosi hankalan oloinen muuvi slouppisaideriin meni täysin rauhallisesti lukottamalla. "Oho!"
Toiseksi viimeinen klippi kahvoista ja sitten pitkä ja hankala deadpoint kahden sormen jammiin. Mulle tossa muuvissa ei oo se ulottuvuus ihan niin paha rasti kuin se, että oikeen käden ote jää lähes käyttökelvottoman alas suhteessa koipiin. Ote ei jäänyt kovin hyvin kiinni, vaan jammi puristui nippa nappa yhdelle nivelelle. Ja se tuppaa luiskahtaan pois, kun alan nousta kohti parempaa otetta sen vieressä. Eipä kaukana ollut ilmalennot nytkään, mutta sain kuitenkin kiinni. Seuraavaksi pumputtavia isoja otteita halkeamassa ja hankalia slouppaavia hyllyjä. Hieman hämmästyin kun pumppi ei sitten pahentunutkaan ja jalat melko iloisesti sylissä sain viimein itseni ylös pienelle hyllynkaltaiselle.
Tässä on turvallista jo, kunhan ei mokaa jotain mystistä lopussa. Laitoin vielä mieltäni keventämään yhden kiilan halkeamaan, koska muuten edellinen varmistus olis jäänyt 3m jalan alle. Loppu meni hyvin ja aivan uskomattoman hyvä fiilis levis koko kroppaan!!! Vaikka kyseessä ei ollut mikään ikuisuusprojekti tai jotain muuta maailmaa mullistavaa, olin todella onnellinen tietenkin reitin toppaamisesta, mutta varsinkin tuona päivänä siitä, että sormi ei haitannut kiipeilyä!
Laskeskelin tossa, että reitti vaati noin 15 kunnon yritystä lannistuakseen plus muutama lämmittelynä tehty doggailu/nousu/jatkojen vienti, joita nyt ei ehkä varsinaisiin yrityksiin lasketa. Noista ainoastaan neljä yritystä meni liidillä, mutta kuten aiemmin mainittua, klippailu ei oo mikään kruksi tolla reitillä, ellei oteta toista pulttia huomioon. Siitä voi täräyttää ittensä kunnolla kiveen, ellei saa klipattua. Liidimielessä tohon on muutenkin paras lähteä, sillä pelkästään yläankkurille päästäkseen pitää ensin kävellä laavulta 800m ylämäkeen ja sitten laskeutua 15+15+10m(!!!). Stick clip ostoon.
Loppupäivä menikin sitten psyykkisen latauksen murennuttua typerästi hymyillen, muita katsellen ja innolla tsemppaillen, vaikka alkuun olin kuvitellut tekeväni pari toistoa lisää V.V.I.:hin ihan treenimielessä. Juu ei lähteny enää viitsimään ei. Todella hienoo on katella, kun muutkin yrittää kunnolla ja saan kyllä siitäkin irti iloo. Jotenkin siinä elää ite vahvasti mukana ja toivoo menestystä. Jani saikin kiivettyä Kultakannan 8a+ hyvin vakuuttavasti ja Mikko jäi ihan hilkun Wild siden 8a, a bit safer groundista. Ens kerralla menee. Meirän poijillakin sujui aika hyvin, vaikkei ihan vielä suorituksia tullutkaan. Jouni työsteli myös Wild sideä ja Juha ja Tommi viereistä Perus lageria 7b+. Eiköhän sekin taitu pikapuoliin.
Jani Lunnas ja Kultakanta 8a+.
Mikko Mäkelä on the Wild side, 8a.
Ihan niin hyvässä peruskestävyyskunnossa en ole kuin haluaisin, mutta silti on erittäin hyvät fiilikset lähteä Teemun kanssa ens viikolla Kalylle. Pitää vaan alotella iisisti ja katella miltä tuntuu. Kyllä siellä kiivettävää on aikalailla edelleen. Vuoden 2008 topoon verrattuna reittejä on tullut kuulemma tuplasti lisää!!!
Hinkkasen Juha nauttimassa Perus lageria, 7b+.
Jostain syystä reitti kuitenkin vaikeudestaan huolimatta jäi hieman kummittelemaan mieleen ja siitä muodostui jopa hieman vahingossa sellanen oma "pääprojekti" johtuen varmasti myös kallion läheisyydestä (60km). Etelä-Suomeen kun ei tuu kovin usein mentyä, oli reitit kuinka hienoja tahansa. Sittemmin projekteja on tullut toki lisää, mutta ne on kaikki hieman etäämmällä, ettei niitä ehdi niin usein työstään.
En mä tuollekaan mitenkään intohimoisen fanaattisesti efforttia ja huomiota antanut, mutta kyllä sitä tuli aina hieman kokeiltua, kun Haukkikselle meni. Tänä vuonna kävin keväällä edellisen ja ainoan kerran ja pääsin parin muuvin päähän ns. safe groundista saavuttaen oman high pointin. Reitti ei kamalasti vaikeudu liidaamalla, mutta en ollut tuota korkeammalle päässyt koskaan edes yläköydellä. Aika kivat fiilikset siis. Kesä meni kuitenkin kuumuudessa ja boulderoidessa, joten se sitten ikäänkuin jäi....taas.
Syksyllä Kalymnokselle valmistautuessa meni oikean keskisormen pidäkkeessä (pulley) jotain pieleen, enkä pystynyt kunnolla krimppaamaan oikeastaan kuukauteen. Tämä tietenkin aiheutti närää pään sisällä(kin). Tuntui, että joutuis alottaan koko reitin työstelyn uudelleen, kun siinä kuitenkin on pari tiukempaakin krimppiä ainakin itelle.
No, eipä siinä kuitenkaan niin käynyt, vaan viime lauantaina homma sujui vallan hyvin. Ajeltiin Tommin ja Jounin kanssa Juhan perässä Haukkikselle keekoilemaan ja paikalla olivat myös Mäkelän Mikko ja Lunnaksen Jani. Keli oli aamulla klo 11 maissa hieman nihkeä, eikä ollenkaan priimakitkainen, kun vein lämppänä jatkoja puoleen väliin asti. Ei tuntunut todellakaan vahvalta. Hieman harmi fiilis siis. Toinen kerta ja vein jatkot loppuun asti. Tuntui paremmalta, vaikken kauheesti itseluottamusta vielä pursunnut. Reitin ilmava ~25m korkeus ja liidailu piiitkästä aikaa vaikuttivat nekin hieman mieltä jänskättävästi.
Sitten ekalla varsinaisella liidiyrityksellä jotain tapahtui. Reitin ensimmäinen kruksi meni suht hyvin, vaikkei niin helposti kuin joskus on mennyt. Sain kuitenkin alun 15 muuvin tiukan rypistyksen tehtyä ja neljännen pultin klipin jälkeen kinkesin viimein hankalaan, mutta tarpeelliseen no hands restiin kohtalaiselle hyllylle. Sopivan pitkä palautus ja homma jatkui hieman oikean kautta, jossa mulle aiemmin tosi hankalan oloinen muuvi slouppisaideriin meni täysin rauhallisesti lukottamalla. "Oho!"
Toiseksi viimeinen klippi kahvoista ja sitten pitkä ja hankala deadpoint kahden sormen jammiin. Mulle tossa muuvissa ei oo se ulottuvuus ihan niin paha rasti kuin se, että oikeen käden ote jää lähes käyttökelvottoman alas suhteessa koipiin. Ote ei jäänyt kovin hyvin kiinni, vaan jammi puristui nippa nappa yhdelle nivelelle. Ja se tuppaa luiskahtaan pois, kun alan nousta kohti parempaa otetta sen vieressä. Eipä kaukana ollut ilmalennot nytkään, mutta sain kuitenkin kiinni. Seuraavaksi pumputtavia isoja otteita halkeamassa ja hankalia slouppaavia hyllyjä. Hieman hämmästyin kun pumppi ei sitten pahentunutkaan ja jalat melko iloisesti sylissä sain viimein itseni ylös pienelle hyllynkaltaiselle.
Tässä on turvallista jo, kunhan ei mokaa jotain mystistä lopussa. Laitoin vielä mieltäni keventämään yhden kiilan halkeamaan, koska muuten edellinen varmistus olis jäänyt 3m jalan alle. Loppu meni hyvin ja aivan uskomattoman hyvä fiilis levis koko kroppaan!!! Vaikka kyseessä ei ollut mikään ikuisuusprojekti tai jotain muuta maailmaa mullistavaa, olin todella onnellinen tietenkin reitin toppaamisesta, mutta varsinkin tuona päivänä siitä, että sormi ei haitannut kiipeilyä!
Laskeskelin tossa, että reitti vaati noin 15 kunnon yritystä lannistuakseen plus muutama lämmittelynä tehty doggailu/nousu/jatkojen vienti, joita nyt ei ehkä varsinaisiin yrityksiin lasketa. Noista ainoastaan neljä yritystä meni liidillä, mutta kuten aiemmin mainittua, klippailu ei oo mikään kruksi tolla reitillä, ellei oteta toista pulttia huomioon. Siitä voi täräyttää ittensä kunnolla kiveen, ellei saa klipattua. Liidimielessä tohon on muutenkin paras lähteä, sillä pelkästään yläankkurille päästäkseen pitää ensin kävellä laavulta 800m ylämäkeen ja sitten laskeutua 15+15+10m(!!!). Stick clip ostoon.
Loppupäivä menikin sitten psyykkisen latauksen murennuttua typerästi hymyillen, muita katsellen ja innolla tsemppaillen, vaikka alkuun olin kuvitellut tekeväni pari toistoa lisää V.V.I.:hin ihan treenimielessä. Juu ei lähteny enää viitsimään ei. Todella hienoo on katella, kun muutkin yrittää kunnolla ja saan kyllä siitäkin irti iloo. Jotenkin siinä elää ite vahvasti mukana ja toivoo menestystä. Jani saikin kiivettyä Kultakannan 8a+ hyvin vakuuttavasti ja Mikko jäi ihan hilkun Wild siden 8a, a bit safer groundista. Ens kerralla menee. Meirän poijillakin sujui aika hyvin, vaikkei ihan vielä suorituksia tullutkaan. Jouni työsteli myös Wild sideä ja Juha ja Tommi viereistä Perus lageria 7b+. Eiköhän sekin taitu pikapuoliin.
Jani Lunnas ja Kultakanta 8a+.
Mikko Mäkelä on the Wild side, 8a.
Ihan niin hyvässä peruskestävyyskunnossa en ole kuin haluaisin, mutta silti on erittäin hyvät fiilikset lähteä Teemun kanssa ens viikolla Kalylle. Pitää vaan alotella iisisti ja katella miltä tuntuu. Kyllä siellä kiivettävää on aikalailla edelleen. Vuoden 2008 topoon verrattuna reittejä on tullut kuulemma tuplasti lisää!!!
Hinkkasen Juha nauttimassa Perus lageria, 7b+.
torstai 23. syyskuuta 2010
Kyseinen reitti on kyllä aika metka ja aiheuttaa funtsimisen kaltaista toimintaa. Dynaaminen, mutta varsinkin viimenen muuvi on kaikesta dynaamisuudestaan huolimatta myös huomattavan tekninen liikkeen tarkkuuden suhteen. Ei ollenkaan pelkkä power move. Hyvänä esimerkkinä Tommi, joka sai viimein ton reitin kiivettyä. Oiskohan yritellyt about viitenä kertana? Lähes kaikki yritykset mitä herra noina päivinä on tolle antanut, on olleet suht hyviä ja lähes identtisiä. Silti homma on jäänyt todella pienestä kiinni, eli toppi ei vaan oo tarttunu. Teknisyys olikin yks illan puheenaihe Jounin ja Tommin kanssa ja ihan yhtä hyvä syy sille reitin greidille kuin voimaperäisyyskin.
Tää on aika metkaa esim. släbeillä, joita saattaa työstää ihan pirusti ja kuvittelee sen olevan ties kuinka vaikee. "Ainakin 7B..." Sitten kun se lopulta antautuu, tulee hieman kummallinen olo, koska onnistunut suoritus tuntuu yleensä aika helpolta...viimein. Suorituksen toistaminenkin voi olla melko helppoa... "höh.... 6B...+...." Siksipäs tuntuu, että sitä teknisyyttä greidaamisessa arvostetaan mun mielestä hieman liian vähän. Varsinkin vertaillessa negoja ja släbejä tuntuu, että hyvin monet släbit on sandbägejä eli ihan liian tiukkaan greidattuja verrattuna hänkkeihin. Kyllä suhteellisen kauan ja monipuolisesti kiipeilleen tyypin pitäs lähes samaa greidiä pystyä kiipeen melkein joka kaltevuudella, sanon minä!
Liikkuminen on hermostollinen ominaisuus ja sinänsä jopa vaikeempaa kehittää kuin se extra jerkku sinne sormiin tiettyä reittiä ajatellen. Monimutkaisesti tyyppikysymys tietenkin, mutta kolmiulotteinen liikkuminen ja koordinaatio, tasapaino, ajoitus jne erilaiset kiipeilytekniset jutut vaatii usein huomattavasti efforttia kehittyäkseen tarkoiksi. Siispä sillekin kunniaa annettakohon, oi.
Seuraavaan Kiipeily-lehteen tulee lyhyen artikkelisarjani toinen osa, jossa käsitellään enemmän harjoittelun jaksottamista eri tavoitteita ajatellen. Sitä odotellessa kannattaa lukea muistin virkistämiseksi se eka osa 2/1010-lehdestä, jossa käsiteltiin eri ominaisuuksien harjoittelua.
Aloitan täällä varmaan pienen sarjan erilaisia treenijuttuja jonkinlaisella soveltamisperusteella. Eli tarkoitus olis, että lukija pystyis sisäistään treenin idean ja mikä siinä on merkityksellistä tavoitteiden kannalta. Ensin otetaan harjoiteltava ominaisuus ja sitten siihen liittyvä harjoitus kiipeillen tai esim. sormilaudalla. No mutta katellaan sitä jatkossa...
torstai 16. syyskuuta 2010
Pientä galluppia...
Kuten monet tietävät, olen kirjoittamassa osuuttani (fyysinen harjoittelu) SKIL:n uuteen kiipeilyn harjoittelu -kirjaan ja kyselenkin nyt tässä, onko porukka kiinnostunut kuinka syväluotaavasta osiosta koskien psyykkistä harjoittelua? Se olis oma osionsa ja tulis sisältämään mielikuvaharjoittelun ja muun ns. mental trainingin apukeinoja, mutta en usko, että kovin syvällisesti alueeseen aikoisin pureutua ainakaan nyt tulevassa kirjassa. Lähinnä kartoittelen yleistä kiinnostusta. Päänsisuspuolen treenailu kuitenkin on kiipeilijälle melko tärkee osa-alue oli kyse sitten kilpailemisesta, onsight- tai redpoint-kiipeilystä.
Kuten monet tietävät, olen kirjoittamassa osuuttani (fyysinen harjoittelu) SKIL:n uuteen kiipeilyn harjoittelu -kirjaan ja kyselenkin nyt tässä, onko porukka kiinnostunut kuinka syväluotaavasta osiosta koskien psyykkistä harjoittelua? Se olis oma osionsa ja tulis sisältämään mielikuvaharjoittelun ja muun ns. mental trainingin apukeinoja, mutta en usko, että kovin syvällisesti alueeseen aikoisin pureutua ainakaan nyt tulevassa kirjassa. Lähinnä kartoittelen yleistä kiinnostusta. Päänsisuspuolen treenailu kuitenkin on kiipeilijälle melko tärkee osa-alue oli kyse sitten kilpailemisesta, onsight- tai redpoint-kiipeilystä.
maanantai 13. syyskuuta 2010
No joo, ollaanpas kaikki varovaisia siis...
Kuvat on vuodelta 2008, jolloin tehtiin Ramin kanssa viimeksi reissu tuolle Välimeren helmelle, Kalymnokselle. Mun yks selkee suosikkipaikka, kun kiipeilystä puhutaan!
- Upeita reittejä vaikka kuinka paljon.
- Järjettömän easy access, parhaimmillaan 5 minuutin kävely mopolta.
- Uskomattoman edullista ja kuitenkin sopivan laatuisaa asumista. Tällä kertaa Panormitis ihan Grande Grottan alla. Hintaa tulee 10€/vrk/hlö.
- Jumalainen kreikkalainen ruoka!
Toivottavasti tällä kertaa Mr. Hakolahden kanssa ei oo kelit niin karmeet kuin viimeksi. Pahimmillaan +38C ja ei tuulta (!!!!!), mikä on aika harvinaista Kalylla. Vallan hyvin muistan yritystä pitää kokovartalojammi kahden ison tufan välissä DNA:lla, mutta kun koko ukko oli kuin oliiviöljyssä uitettu, lipsui irti! Uskomaton tunne. Niinku voissa kiipeis :)
"I just wanna be part of the landscape"
or at least
" be one with the stone, DUDE"
or maybe
"I just wanna find the true essence of climbing"
OR
"I like to feel my body"
:-))
...yeah right...jenkit saa kaiken tavallisenkin nousemaan ihmeellisiin sfääreihin...zzzz....
Palataan vaan ei palella!
sunnuntai 12. syyskuuta 2010
(kas vain: homma onnistui heti, toisin kuin hieman pienemmän motorisen oppimisen kyvyn omaavilla vanhemmilla ihmisillä yleensä). Toiseksi leikittiin laskeutumishommia ja sekin sujui oikein mallikkaasti ATC:llä ja ihan ite. Pari kuvaa liitteenä.
torstai 2. syyskuuta 2010
Viime aikoina on lämpötilat suosineet sen verran, että on tullut kiikuteltua ulkona melko mukavasti. Vanhoistakin paikoista on löytynyt uusia mahdollisuuksia, joille silmät ovat jostain syystä olleet aiemmin sokeat. Linnavuoren road side -bouldereille tulikin tekaistua kasa seiskan ylittäviä kivoja liikuntasuoritteita. Kivi on punaista, mutta otteet miellyttäviä ja ei-rapautuvia. Which is nice.
Hinkkasen Juhan vanha parin muuvin "Juhan huispaus" sai pituutta lisää ja herran lähdettyä hetkeksi Mauritiukselle (!!!) onnistuneiden naimahommien kunniaksi, syntyi eilen toimestani rento häälahja White wedding 7A/+. Toivottavasti Suvikin osaa arvostaa tota :) Viereen enemmän kiipeilyhenkisesti nimetty Catch my fall, josta tosin saatiin Juhan kanssa viime viikolla topattua vain seisomalähdön määrältään vaatimaton, mutta sitäkin jämäkämpi yksi (!!) muuvi. Istumalähtö tuo greidiksi 7A+:n ja kokonaismuuveja tulee käytännössä vain neljä. Sitten tuohon saa vielä pari hankalaa 7B/+:n poikkaria.
Juoksupuolella ei suju niin hyvin. Parina viime viikkona on mystisesti ilmestynyt astmaoireita takaisin. Pysyivät poissa useita kuukausia. Mulla on ollut kortisonisuihkehoito about puoli vuotta nyt ja tarkoituksena ois piakkoin katella, onko siitä ollut apua ja voiskos piiput jättää pois. Juoksulenkkejä ennen oon napannut vielä varsinaista avaavaa piippua, ettei ihan tukehdu. Mihinkään erityisiin tuloksiin en juoksussa pyri, mutta kehittymään siinäkin ois tietenkin halua. PK-vauhti on edennyt ½ vuodessa 6´/km -> 5.10/km ja Vuoksen lenkki 7,4km meni aikaan 35.50 ilman kamalia tuskia ollen kuitenkin jo siellä VK-vauhdissa.
Juoksu on mulle lähinnä sellanen lepopäivien aktiviteetti ja niitä tulee viikossa vain yks, kaks tai ihan maksimissaan kolme kappaletta, joten ei tässä nyt mitään nylkkyä tai maileria rakenneta. Ois kuitenkin kivaa päästä johonkin 4min/km -vauhtiin VK-tasolla eli esim. toi Vuoksen lenkki alle 30 minuuttiin ois aika kuul. Katellaan nyt ja jutellaan lekurin kanssa, miksei myrkyt toimi.
TREENISTÄ
13.10. lähdetään Teemun kanssa Kalymnokselle pariksi viikoksi herrain askeettileirille, eli kiipeilemään tietenkin. Tässä ois nyt suht mukavasti aikaa treenailla kyseisiä koitoksia varten ja tarkotuksena oiskin hieman karsia boulder-tehoista ja yrittää saada kroppaa hieman taloudellisemmaksi. Puolen minuutin pyllerryksillä ei Kalymnoksen happohelveteissä pitkälle pötkitä. Mahdollisimman paljon tuun treenaamaan ulkona, mutta hieman sisäilyäkin pitää harrastaa, että saan tiettyjä treenejä tehtyä.
Sisällä saa lyhyemmässä ajassa parempilaatuista treeniä aikaan, mutta ulkokiipeilyssä taas kehittyy päänsisäisen nautinnon lisäksi paremmin reitinlukutaidot ja jalkatekniikat. Sisällä kun ideana on väistellä reittiin kuulumattomia otteita ja ulkona taas etsiä kaikkia mahdollisia. Nurinkurinen ideologia siis ja senpäs takia ulkokiipeilyä varten kannattaa treenata tietenkin eniten...ulkona :) No news there.
Boulder-voima ei tietenkään oo vaihtoehto reittien vaatimalle anaerobiselle kestävyydelle, vaan ideaalia ois, jos ne pysyis mahdollisimman korkeella, mutta sitä submax-tasoa pystyis nostamaan. Esimerkkinä kiipeilijät A ja B ja hypoteettinen testi, jossa voimaa mitataan maksimiboulderilla ja anaerobista kestävyyttä viiden boulderin peräkkäisellä kiipeilyllä:
Kiipeilijä A: Maksimitaso 7C, anaerobinen taso 5 x 7A+
Kiipeilijä B: Maksimitaso 7B+, anaerobinen taso 5 x 7B
Eli vaikka B:n maksimitaso on hieman alhaisempi kuin A:n, on hän harjoittelunsa tuloksena pystynyt kehittämään kropan taloudellisuutta A:ta huomattavasti paremmaksi. Tää on tietenkin köysikiipeilijälle edullista ja tavoiteltavaa mitä suurimmassa määrin. Jos taas ei köydellä kiipeä, ei sillä anaerobisella kestävyydelläkään tee käytännössä mitään, eikä siihen kannata harjoittelutunteja uhrata. Pidemmätkin boulderit on fyysisesti kuitenkin ensisijaisesti kiinni maksimivoimasta. Se tarkoittaa käytännössä kaikkea kiipeilyä alle minuutin.
Pari linkkiä paikallisille kiipeilypaikoille:
http://27crags.com/crags/linnavuori
http://27crags.com/crags/korpjarvi
http://27crags.com/crags/korpjarjen-boulderit
http://27crags.com/crags/kurkvuori
http://27crags.com/crags/aholan-kivi
http://27crags.com/crags/huhtanen
maanantai 2. elokuuta 2010
Ite olen keskittynyt kiipeilyn ohella leikkimään juoksijaa ja tamppaamaan teitä sen verran, että jopa melkein kutsuisin tilaa jonkinlaiseksi jääräpäiseksi innoksi. Lenkkejä ei tule tehtyä paljoa (1-3/vko) joten siihen nähden sujuu oikein kivasti. PK I:n kilometriaika talvelta on tippunut 6.10/km ajoista lukemiin 5.30/km. VK on siellä 4.40-4.50 paikkeilla kelistä riippuen. Ja astmasta/allergioista. Ne tuntuu kummasti vaikuttavan sykkeeseen ja ilmanottoon.
Lokakuussa on edessä Kalymnoksen reissua parin viikon edestä, joten tässä vaiheessa pitää ainakin itelleen mennä jo lupaamaan tiukan treenirupeaman aloitusta silmälläpitäen ko. saaren hekumallisen hienoja reittejä!
tiistai 20. heinäkuuta 2010
Kivimies 7B Sundomissa. Ei kyllä tunnu lainkaan "mun reitiltä". Jo se seisomalähtö on oudoimmalta tuntuvin mitä oon hetkeen yritellyt. No mut kivan kuvan se Jukka nappas :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)