keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Tiukka päivä eilen Haukkavuorella. Eräs Suomen kiipeilyn lupaavimmista junioreista, Kotkan ja diplomi-insinöörien lahja ihmiskunnalle, järkälemäinen lihasvuori ja rääväsuu; Haakanan Rami lähetti huomattavalla jämäkkyydellä erään kallion tiukimmista reiteistä. Jani Lunnaksen Kivifetissi 8a+ sai siis (ilmeisimmin) kolmannen nousunsa.

Herra oli aiemmin koetellut kyseistä reittiä muutama vuosi sitten Janin suoritusvuotena ja todennut homman olevan mahdotonta. Seuraava tutustuminen tuli tänä keväänä ja muuvit tuntuivat menevän suht mukavasti. Otteet olivat varmaan kasvaneet tässä ajassa. Niin siinä varmaan on käynyt. No eihän siinä mitään, eilen herra klippaili ensin jatkot seinälle, sitten puhdas suoritus yläköydellä ja sitten vieläkin vakuuttavampi liidi. Hieno suoritus, vaikkei Rami oikein aluksi innostunut liidiajatuksesta ollutkaan.

Tiivistäen siis: Hienoa!

Tää on huomattavan motivoivaa, sillä vaikka Rami on äärettömän mukava nuorimies, antaa tällaiset suoritukset uskoa kenelle tahansa, että ikä ei ole este kiivetä kovaa. Vaikka Rami on diplomi-insinööri, on hänessä siis idoliainesta vaikka muille jakaa! Valitettavasti noususta ei ole kuva-ainesta, mikä tietenkin tulee aiheuttamaan kovaa polemiikkia 8a.nu:n forumissa. Ramista taitaa tulla Suomen Bernabe. Vaikka varmistin ko. nousun, olen saattanut joskus olla baarissa ja nimettömänä.

2 kommenttia:

BaGsiE kirjoitti...

:D

Onk Jolli edes oikea nimi?
Kuulostaa tekaistulta.

Hyvää setitystä siis kaiken kaikkiaan! Kausikin on vasta nuori.

Jolli kirjoitti...

Ei kukaan voi olla ton niminen! :)

Joo Rami on "sika kunnossa, kun se kuntoilee ahkerasti".
-M.A. Numminen-