Kesäreissu Pohojammaalle oli lähinnä remontintäyteinen ja sukuloiva, mutta välissä ehti heikko ruumis irtautua myös maasta hetkittäisille semi-levitatiivisille pyrinnöille pitkin isänmaamme kamaraa koristavia eri kokoisia kivenmurjakkeita. Kiipeilyksi tuota näennäisyritteliästä liikehdintää ei juuri voi/kannata kutsua, vaikka eteneminen vertikaali- tahi poikkikulkusuuntaan toimi hetkittäin suvereenin utuisasti. Alla muutama kuva Anssilta, tack.





Kaiken kaikkiaan onnistuin auttamaan monia henkilöitä a) löytämään itsensä, b) nousemaan itsensä yläpuolelle, c) kadottamaan sielunsa, d) olemaan onnellinen asuinpaikkansa etäisyydestä omaan vakio-olioitumiseeni nähden. Lisäksi oli hauskaa nähdä erikokoisia kivoja ihmisiä taas/ensi kertaa/uudelleen.