En juuri oo bloggaillut hetkeen... Kiivennyt oon lujasti jne, mutta kuvasatoakaan en oo vaan viittiny tänne laitella. Kurkkasin jopa tonne treenineuvopuolelle ja sinnehän oli tullut viime vuonna (heheheee) pari kommenttia, tosin anonyymeiltä. Mä quotaan noi kaikki tähän ja jatkossakin vois keskustelua käydä enemmän tässä pääsivulla.
Eli tällasia:
Minua on ihmetyttänyt, kun sinulla on noin paljon tietoa treenaamisesta ja jaat sitä tarvitseville, mutta miksi itse kiipeet kuitenkin aivan harrastelija tasolla? Etkö noudata omia ohjeita? Vai viekö valmentaminen kaiken ajan? Mistä kiikastaa?
http://27crags.com/climbers/klunssila/blog
Moikataan kun tavataan!
Anonyymille vastatakseni: Toki mun toistaiseksi tikatut huiput 7c+ köysi ja 7B+ boulderi on vielä "aivan harrastelijatasoa", miten sekin nyt sitten määritellään...
Mutta jos otetaan huomioon, että olen 43v nuori ja painan lähes 90kg, ei Suomen maasta taida juuri samaan kastiin vastusta löytyä. Eri asia on sitten ne espanjalaiset mummot, jotka kiipee ekalla 8aata koska haluaa, mutta pysytään nyt Suomessa, niin mullekin tulee parempi olo :)
Saavutuksilla ei sinänsä ole mitään merkitystä, jos asiakkaiden kehitys lajissa kuin lajissa on hyvää. Toki tietynlainen taso ja kokemus vaaditaan, että voidaan riittävän hyvin lajin vaatimuksiin vastata. Mulla on yli 20 vuoden voimavalmennustausta monipuolisesti eri lajeista ja asiakaskunta on ollut hyvin tyytyväistä. En mä ees tätä nykyään työkseni tekisi, ellei näin olisi.
Huippu-urheilijaksi tulee sellanen henkilö, joka on äärimmäisen lahjakas lajissaan. Se ei kuitenkaan välttämättä tarkoita, että hän omaisi mitään erityistä lahjakkuutta pedagogiassa tai valmennuksellisissa sovelluksissa tai henkilökemiassa jne. mitkä on aika tärkeitä hyvän valmentajan ominaisuuksia. Loppujen lopuksi hyvin harvasta huippu-urheilijasta tulee hyvä valmentaja. Ne lahjakkuuden muodot on erilaisia. Olis aika kohtuutonta vaatia, että valmentajan tulis pystyä kovempiin suorituksiin kuin valmennettava, eikö?
Miksi oma kiipeily sitten ei ole maailmanluokkaa? Jaa-a... en oo pohtinut tota kyllä sen kummemmin. Oon vaan yrittänyt kehittyä ja nauttia tästä lajista. Mä ehdottomasti en ole lahjakas. Siinä se, hehee. Hyvin selvä juttu. Jo punttiaikoina (15v treeniä sillä saralla) jouduin tekeen hyvin paljon töitä kehityksen eteen. Se toisaalta loi aika hyvän tietotaitopohjan myös ja kehitystä tuli hitaasti, mutta varmasti. Toisaalta tuntuu, että nykyään tietoo ois paljon enemmän ja ois voinut kehittyä rautapuolellakin paljon enemmän vielä. Suht hyvin kuitenkin sekin puoli meni. Enää ei juuri motivoi punttisali, kun sitä pitäis sitten tehdä kunnolla.
No selitellähän voi aina ja se on aina yhtä antoisaa ja yhtä paljon tulee mihinkään muutoksia niiden ansiosta... juuei. Mutta jotain merkitystä ehkä on ollut huonoilla fasiliteeteilläkin (tammikuuhun 2012 saakka treenasin talvet käytännössä omalla vintillä 2,2m korkeassa nanokeivissä :-)). Perhe-elämääkin tykkään viettää, eli pitkät ulkomaanreissut ei ihan mahdu kuvioon. Ikähän on ihan loistava tekosyy ja pyrinkin käyttämään sitä suht usein kehonpainon lisäksi selityksenä heikkoon suoritukseen. Ei oikein tuppaa toimimaan :) Selittely ei nosta sitä persettä yhtään paremmin ei. Koko ajan oon kuitenkin kehittynyt ja toistaiseksi tuntuu, että koko ajan paremmin.
Näen kuitenkin suhteellisen riittäväksi meriitiksi omille valmennusjutuille esim. kiipeilyn saralla sen, että mun valmentamat tai konsultoimat kovan tason kiipeilijät itse pitävät mun neuvoja erittäin hyvinä ja tärkeinä omalle kehitykselleen. Ja että heitä tulee jutuille koko ajan lisää.
Teemupiru :-)) Kyllä muovitreeni on täysin sovellettavissa ulkokiipeilyyn. Riippuu hieman miten se tehdään parhaiten kunkin kohdalla, mutta ei se kroppa oikeesti tiedä, ottaako se muovista, kivestä vai mummosta kiinni. Tietenkin paras tilanne ois se, että pääsis treenaan nimenomasesti sillä alustalla, jolla tavoitteetkin on vrt. 40m kalkkikivireitit ja 10m graniitti. Tai Fontsu ja Rocklands jne.