Veri vetää itään 7c+ or even better... 5.13a

Kävin ensimmäisen kerran roikkumassa kyseisellä reitillä kaksi vuotta (!!!) sitten Haakanan Ramin kanssa ja silloin se tuntui kyllä pirun vaikeelta. Sain tehtyä paria vaille kaikki muuvit kyseisellä kerralla, mutta hyvin iso osa muuveista oli mulle luokkaa desperate+ ja otinkin sen lähinnä voimatreenin kannalta ja sosiaalisena tilaisuutena höpötellä Ramin kanssa. Ramilta meni reitin kiipeemiseen 5-6 yritystä parina eri kertana. Herra diplomi-insinöörillä on muutenkin ihailtava kyky tarttua reitteihin kunnolla.

Jostain syystä reitti kuitenkin vaikeudestaan huolimatta jäi hieman kummittelemaan mieleen ja siitä muodostui jopa hieman vahingossa sellanen oma "pääprojekti" johtuen varmasti myös kallion läheisyydestä (60km). Etelä-Suomeen kun ei tuu kovin usein mentyä, oli reitit kuinka hienoja tahansa. Sittemmin projekteja on tullut toki lisää, mutta ne on kaikki hieman etäämmällä, ettei niitä ehdi niin usein työstään.

En mä tuollekaan mitenkään intohimoisen fanaattisesti efforttia ja huomiota antanut, mutta kyllä sitä tuli aina hieman kokeiltua, kun Haukkikselle meni. Tänä vuonna kävin keväällä edellisen ja ainoan kerran ja pääsin parin muuvin päähän ns. safe groundista saavuttaen oman high pointin. Reitti ei kamalasti vaikeudu liidaamalla, mutta en ollut tuota korkeammalle päässyt koskaan edes yläköydellä. Aika kivat fiilikset siis. Kesä meni kuitenkin kuumuudessa ja boulderoidessa, joten se sitten ikäänkuin jäi....taas.

Syksyllä Kalymnokselle valmistautuessa meni oikean keskisormen pidäkkeessä (pulley) jotain pieleen, enkä pystynyt kunnolla krimppaamaan oikeastaan kuukauteen. Tämä tietenkin aiheutti närää pään sisällä(kin). Tuntui, että joutuis alottaan koko reitin työstelyn uudelleen, kun siinä kuitenkin on pari tiukempaakin krimppiä ainakin itelle.

No, eipä siinä kuitenkaan niin käynyt, vaan viime lauantaina homma sujui vallan hyvin. Ajeltiin Tommin ja Jounin kanssa Juhan perässä Haukkikselle keekoilemaan ja paikalla olivat myös Mäkelän Mikko ja Lunnaksen Jani. Keli oli aamulla klo 11 maissa hieman nihkeä, eikä ollenkaan priimakitkainen, kun vein lämppänä jatkoja puoleen väliin asti. Ei tuntunut todellakaan vahvalta. Hieman harmi fiilis siis. Toinen kerta ja vein jatkot loppuun asti. Tuntui paremmalta, vaikken kauheesti itseluottamusta vielä pursunnut. Reitin ilmava ~25m korkeus ja liidailu piiitkästä aikaa vaikuttivat nekin hieman mieltä jänskättävästi.

Sitten ekalla varsinaisella liidiyrityksellä jotain tapahtui. Reitin ensimmäinen kruksi meni suht hyvin, vaikkei niin helposti kuin joskus on mennyt. Sain kuitenkin alun 15 muuvin tiukan rypistyksen tehtyä ja neljännen pultin klipin jälkeen kinkesin viimein hankalaan, mutta tarpeelliseen no hands restiin kohtalaiselle hyllylle. Sopivan pitkä palautus ja homma jatkui hieman oikean kautta, jossa mulle aiemmin tosi hankalan oloinen muuvi slouppisaideriin meni täysin rauhallisesti lukottamalla. "Oho!"

Toiseksi viimeinen klippi kahvoista ja sitten pitkä ja hankala deadpoint kahden sormen jammiin. Mulle tossa muuvissa ei oo se ulottuvuus ihan niin paha rasti kuin se, että oikeen käden ote jää lähes käyttökelvottoman alas suhteessa koipiin. Ote ei jäänyt kovin hyvin kiinni, vaan jammi puristui nippa nappa yhdelle nivelelle. Ja se tuppaa luiskahtaan pois, kun alan nousta kohti parempaa otetta sen vieressä. Eipä kaukana ollut ilmalennot nytkään, mutta sain kuitenkin kiinni. Seuraavaksi pumputtavia isoja otteita halkeamassa ja hankalia slouppaavia hyllyjä. Hieman hämmästyin kun pumppi ei sitten pahentunutkaan ja jalat melko iloisesti sylissä sain viimein itseni ylös pienelle hyllynkaltaiselle.

Tässä on turvallista jo, kunhan ei mokaa jotain mystistä lopussa. Laitoin vielä mieltäni keventämään yhden kiilan halkeamaan, koska muuten edellinen varmistus olis jäänyt 3m jalan alle. Loppu meni hyvin ja aivan uskomattoman hyvä fiilis levis koko kroppaan!!! Vaikka kyseessä ei ollut mikään ikuisuusprojekti tai jotain muuta maailmaa mullistavaa, olin todella onnellinen tietenkin reitin toppaamisesta, mutta varsinkin tuona päivänä siitä, että sormi ei haitannut kiipeilyä!

Laskeskelin tossa, että reitti vaati noin 15 kunnon yritystä lannistuakseen plus muutama lämmittelynä tehty doggailu/nousu/jatkojen vienti, joita nyt ei ehkä varsinaisiin yrityksiin lasketa. Noista ainoastaan neljä yritystä meni liidillä, mutta kuten aiemmin mainittua, klippailu ei oo mikään kruksi tolla reitillä, ellei oteta toista pulttia huomioon. Siitä voi täräyttää ittensä kunnolla kiveen, ellei saa klipattua. Liidimielessä tohon on muutenkin paras lähteä, sillä pelkästään yläankkurille päästäkseen pitää ensin kävellä laavulta 800m ylämäkeen ja sitten laskeutua 15+15+10m(!!!). Stick clip ostoon.

Loppupäivä menikin sitten psyykkisen latauksen murennuttua typerästi hymyillen, muita katsellen ja innolla tsemppaillen, vaikka alkuun olin kuvitellut tekeväni pari toistoa lisää V.V.I.:hin ihan treenimielessä. Juu ei lähteny enää viitsimään ei. Todella hienoo on katella, kun muutkin yrittää kunnolla ja saan kyllä siitäkin irti iloo. Jotenkin siinä elää ite vahvasti mukana ja toivoo menestystä. Jani saikin kiivettyä Kultakannan 8a+ hyvin vakuuttavasti ja Mikko jäi ihan hilkun Wild siden 8a, a bit safer groundista. Ens kerralla menee. Meirän poijillakin sujui aika hyvin, vaikkei ihan vielä suorituksia tullutkaan. Jouni työsteli myös Wild sideä ja Juha ja Tommi viereistä Perus lageria 7b+. Eiköhän sekin taitu pikapuoliin.

Jani Lunnas ja Kultakanta 8a+.

Mikko Mäkelä on the Wild side, 8a.

Ihan niin hyvässä peruskestävyyskunnossa en ole kuin haluaisin, mutta silti on erittäin hyvät fiilikset lähteä Teemun kanssa ens viikolla Kalylle. Pitää vaan alotella iisisti ja katella miltä tuntuu. Kyllä siellä kiivettävää on aikalailla edelleen. Vuoden 2008 topoon verrattuna reittejä on tullut kuulemma tuplasti lisää!!!

Hinkkasen Juha nauttimassa Perus lageria, 7b+.